Ohi on!

Kyllä lähtee!!!

Ja lähti!!! Ihan kirkkaasti yli omien odotusten.

Oli ihan mieletöntä!
Ennen juoksua jännitti kamalasti. Startin jälkeen fiilis oli ihan super. Kadut täynnä juoksijoita, autot ja ratikat pysähdyksissä. Ihmiset vilkutteli ratikasta ja ratikkakuski kuvasi meitä. (Tähän kyllä mies kommentoi jotain skeptistä sedän tarkoitusperistä... :D)

Jossain kohtaa juoksua mulle tuli ihan tippa linssiin, kun oli niin siistiä juosta. Että tässä sitä nyt vaan ihan pokkana oikeesti juostaan 10 kilsaa! Ja niin vaan kuulkaas juostiin. Yksi jopa revähtäneellä nilkalla!!!

Niin ja yleisurheiluaikoina en oikein koskaan tykännyt kilpailuista. Tykkäsin treenata. Nyt tuntuu, että tuo itse tapahtuma oli kyllä ihan mahtava juttu. Jotenkin sellaista aivojumppaakin siinä juoksun lomassa vähän miettiä, minkä juoksulinjan ottaa ja mihin asti himmailla ja koska voi revittää jne. Että ei ollut kyllä tylsää tossua toisen eteen lättäämistä. Ja lisäväriä toi tietty kaikenkirjavat kannustajat reitin varrella, suloisista vauvoista jaksuhaleja toivotelleisiin bordellipelleihin ja eläkeläisten puhallinorkesteriin. :) Että nyt jos siellä ruudun takana on muita kaltaisiani sohvaperunoita, niin rohkeasti vaan tossut jalkaan ja menoksi, ensi vuoden Naisten Kymppi on oikein hyvä tavoite. ;)

Skumpat juotu ja muffinssit syöty.

Kiitos <3

Vielä erityiskiitos Pågenille sikahyvistä muffinseista maalissa ja Llagrima D'or:lle sikahyvästä shampanjasta. Olin luullut, etten ole shampanjaihmisiä, mutta väärässäpä olin! Niin ja bonuskiitokset radioasema NRJ:lle, joka reitin varrella tarjosi sporttijuomaa juoksunewbielle, joka ei tajunnut, että kyseinen koju oli tarkoitettu lähinnä NRJ:n juoksijoille. Dou! Repesin itsekseni kesken juoksun, kun reitin varrelle alkoi putkahdella eri firmojen tarjoilupisteitä ja tajusin, miksi niitä mukeja oli vähemmän kuin muilla juomapisteillä. :D 
Reitin varrella tarjoillut suolakurkut sentään tajusin syödä enkä esim. tunkea sieraimiin tai muuta vastaavaa. ;)

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja vähän viisaampana! 

ps. Ai niin, ja ekstrasuperhyperkiitokset Organic Spiritille hieronnasta heti juoksun jälkeen! Jalat on oikein hyvässä kunnossa tänään, oisin luullut, että jumahtaisi ihan täysin, mutta eipäs jumahtaneet. :)

Juoksuvalmistelut

Aamuvoimistelu päivää ennen juoksua:

• Nypi voikukkia kyykkyasennossa pari tuntia
• Tappele villiintyneen ruusupuskan ja leikkureiden kanssa n. puoli tuntia auringonpaisteessa pitkähihaisessa, koska piikit
• Jätä itsesi (ja koira!) lukkojen taakse. Muista, että sisko ja vanhemmat ovat muun perheen lisäksi mökillä, joten kellään ei ole vara-avainta lähettyvillä. Hypähtele ja kiljahtele harmistuneesti, jolloin koiranhoitajana joskus toiminut naapuri havaitsee sinut ja muistaa, että sillä on ehkä avain.
• Hae avaimet sisältä koiranhoitajanaapurin avaimilla ja liimaa ne otsaasi. 
• Kärrää kottikärryllinen voikukkasilppua ja ruusunoksia jätelavalle
• Huomaa olevasi huomattavan janoinen, ja muista samalla unohtaneesi lounaan. 

Juoksutreenit päivää ennen kisaa:

• Huomaa, että talon ainoa aurinkorasva on matkustanut mökille ja lähde apteekkiin ostamaan uutta aurinkorasvaa sekä rakkolaastareita kesäkenkien raatelemiin kantapäihin
• Tajua apteekissa, että tarvitset jonkun kantovempeleen, mihin laittaa lompakko, kännykkä ja aurinkolasit (ja avaimet, ne avaimet!) juoksun ajaksi. Ramppaa ympäri ostoskeskusta vertailemassa erilaisia vyölaukkuja, juomareppuja, juoksureppuja ja käsivarsilaukkuja (armbands?).
• Anna mopon karata ihan vapaasti ja osta myös juoksuasu. Kauppakeskuksesta poistuessasi tajua, että olet osallistumassa Naisten Kympille ja että joudut todennäköisesti kävelemään osan matkasta. Juoksupuvussa. 

Tosiurheilijan yhdistetty lounas ja päivällinen

Keskittyminen juoksua edeltävänä iltana:

• Ostoskeskuksessa ravaamisesta nuupahtaneena vuokraa pari leffaa ja osta karkkia. 
• Makaa sohvalla meditatiivisesti leffaa tuijottaen
• Plussaa siitä, jos keskittyminen tehdään jossain muualla kuin kotona. Kuten kotikodin sohvalla koiran kanssa evakossa, koska talkoot ja yli-innokkaat naapurit. (Tosiurheilija ei ota loukkaantumisriskiä pihatalkoissa päivää ennen kisaa. Paitsi ne voikukat, mutta se oli aamupäivällä.)

Tadaa, olet valmis juoksemaan kymmenen kilometriä! 

Viikko H-hetkeen!

Kunto ei vielä ole kovin hääppöinen, edelleen semmoista juoksuakävelyä tämä meno. Sen verran usein ollut meillä nyt keväällä flunssaa, että harjoitusputki on katkennut keskimäärin joka toinen viikko. Mutta kyllä sitä on ilmeisesti kuulkaas tullut lenkkeiltyä! Ainakin tuo 2-vuotias leikki tänään leikkiä, jossa "pitää mennä lenkille, byebye". Huomatkaa pitää. :D

Aikatavoitteet taidan siis suosiolla unohtaa tänä vuonna Naisten Kympiltä, mutta se on kuulkaas sitten ensimmäinen kerta kahdensaantoista vuoteen kun juoksen 10 kilsaa! Pisin harkkalenkki on nyt ollut jotain 7+ kilsaa. Vaikkei tässä suorituksilla kauheasti henkseleitä paukutella, niin tuntuu, että jokin on silti muuttunut:

Muutokset fysiikassa

• Penikat ei enää kipeydy pienestäkin hölkästä
• Syke laskee nopeammin nousun jälkeen
• Jaksan paremmin touhuta lasten kanssa ulkona
• Tähän ois kiva listata, että oon ihan superkiinteä ja paino pudonnut mooonta kiloa, mutta ihan samassa se on pysynyt. Enkä nyt mitään ihmeempää kiinteytymistäkään ole havainnut, eikä kukaan muukaan ole sellaista kommentoinut. Tosin rasvaprosentin laskeminen varmaan vaatisi jotain ruokavaliomuutoksiakin ja on varmaan muutenkin aika hidasta? 

Muutokset korvien välissä

• Lenkille tai ulos lähteminen ei useimmiten tunnu enää niin vaikealta tai monimutkaiselta. Joskus tuntuu jopa ihan kivalta ja sellaiselta klassiselta "äidin omalta ajalta". Tsiisus, mikä klisee. :)
• Liikunta on jotenkin ujuttunut elämään niin, että oikein miettii, että onko tässä nyt pakko mennä autolla, vai päästäisiinkö ne kävellen tai pyörällä. 
• Olen alkanut tykätä enemmän ulkona olemisesta. Ollaan asuttu tässä kohta viisi vuotta, ja nyt on ensimmäinen kesä, kun aidosti huvittaa olla ulkona möyrimässä puutarhaa. (En tosin tiedä, liittyykö tämä nyt juoksemiseen, mutta sovitaan, että liittyy. ;) 

En oikein tiedä, onko pitkänmatkanjuoksu se mun juttu näin aikuisena, mutta säännöllinen ulkoilu (krääh, toinen klisee) on kyllä ujuttautunut arkeen. (Pitää varmaan kohta ostaa tuulipuku ja kävelysauvat!) Ensi sunnuntaina nostan maljan maaliinpääsyn ja säännöllisen liikunnan kunniaksi. Ja tietty myös niiden nopeampien mutsien aikojen kunniaksi! ;)

Organic Spirit

Koskaan ei ole hieronta tullut niin tarpeeseen kuin tänään! Olkapää/hartia/mikälie oli ihan jumissa maanantaisen treenirykäisyn jälkeen. Turvauduin sponsoriksemme lupautuneeseen Organic Spiritiin ja varasin tunnin hieronnan. Hieronnan jälkeen ovesta ulos astuessa tuntui, kuin olkapäiltä olisi pudonnut monen kilon painoinen taakka pois. 

 

Hoitola oli ihanan kotoisa, mutta ei liian hippi. :) Menen varmasti toistekin. Syksyllä olisi alkamassa äiti-vauva -jooga. Meidän lapsukaiset on jo liian vanhoja vauvaksi kelvatakseen, mutta visioin hierojana toimineelle Terhille, että sellainen rauhoittava äiti-taaperojooga illalla olisi ihana. Arkisin ei aina raaski lähteä yksin harrastaaan, niin joku rauhallinen yhteinen liikuntajuttu olisi luksusta. <3

Miksei joka viikon keskellä voisi olla vapaapäivä? Ja mielellään juuri tällainen ihana, aurinkoinen. Päädyttiin esikoisen kanssa puistoon, laskin liukumäestä monta kertaa ja kiipeilin kiipeilytelineessä. Puisto oli tyhjä ja esikoinen valitti kaverin puutetta, niin rupesin sitten sille kaveriksi. Jälkeenpäin mietin, että miten sitä tuleekin yleensä oltua niin tylsä ja aikuinen. Jotenkin etenkin esikoisen kohdalla on yrittänyt oikein kasvattamalla kasvattaa sitä, hampaat irvessä. Puistoilun jälkeen mietin, että miksei sitä voisi useammin heittäytyä hetkeen, ja nauttia lapsista. Tai siis osaan nauttia sellaisista rauhoittumishetkistä ja läheisyydestä, mutta pelleilyhetkiä vasta opettelen. Etenkin pelleilyhetkiä, joihin liittyy joku potentiaalinen vaaran elementti, kuten kiipeilyteline. Tai sohvalla pomppiminen.

Puistoilun ja vielä toisen puistoilun ja pyörälenkin jälkeen istutettiin vielä esikoisen kanssa pieni kukkapenkki pihalle kuopuksen vedellessä sikeitä pyörävaunussa. Tuli ihan kesäfiilis, ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen.

Juoksusta

Maanantaina treenattiin Esport Centerissä vauhtikestävyyttä. Nyt kun porukka oli jo tutumpaa oli tosi kiva nähdä kaikkia, juttua olisi varmasti riittänyt vaikka kuinka pitkään. Opin myös vähän kantapään kautta, että ehkä kannattaisi ottaa treenaaminen ihan hissukseen oman kunnon mukaan... Innostuin nimittäin vetämään kaksi kierrosta radan ympäri lähes maksimisykkeillä, sillä seurauksella, että nyt on pari päivää ollut sydän tai joku lihas tai jotain kipeenä... Mies väittää, että ei voi olla sydän, mutta musta nimenomaan tuntuu, että on. Paheni ainakin pyöräillessä ylämäissä ja muutenkin sykkeen noustessa. :/ Seuraavaksi ajattelin mennä ihan vaan kävelylle, jotta ne sykkeet on sitten varmasti alle sen 140. Treenien teoriaosuudesta sai taas myös vähän lisämotivaatiota pitää ne sykkeet oikeesti matalana, koska nimenomaan matalilla sykkeillä palaa rasvaa! ;)

Oon ihan rakastunut mun Siggin sponssipulloon. Se kulki mukana myös puistoillessa ja pyöräillessä. Täytyy ehkä vaan hankkia lapsille omat pienet, esikoinen nimittäin väittää, että vesi maistuu tosta paremmalta kuin sen omasta juomapullosta, joten mun vedet katoaa aina parempiin suihin. :D

Muoks. Sellainen disclaimer nyt pakko mainita, että päivä ei suinkaan ollut niin idyllinen, kuin teksti antaa ymmärtää. Päivään saattoi sisältyä myös muutama äidillinen pyörien kanssa säätämiseen liittyvä voimasanoilla höystetty kilahdus, kuopuksen "haluu ite vävee"-ulinaa, ja "mennää puistoooo" huutelua pyöräkärrystä ennen simahdusta, lasten nahistelua sohvalla , sekä riita miehen kanssa uunipellin käytöstä muffinsseja leipoessa. Kokonaisuutena ihan superihana päivä kuitenkin! Ja muffinssit oli hyviä, uunin tilaa en ole katsonut. Olkoot sotkuinen! ;P

Tärkeintä on lähteminen!

Niin, siinä se tuli otsikossa. Jos jotain olen näinä viikkoina oppinut (muistanut??) treenaamisesta, niin sen, että ei kannata alkaa jahkailemaan. Jos on lenkkipäivä, niin sitten lenkkarit jalkaan ja menoksi. Jos on huonompi päivä, niin sitten voi vetää lenkin kevyemmin (sanoo nainen, joka kävelee puolet lenkeistä, koska PK-syke :D). 

Lenkkimaisemia

Uudet lenkkarit in action.
Täytyy myöntää, että vaimennus parani.
Ehkä siinä on perää, että lenkkarit kannattaisi uusia
kahden vuoden välein.
Edelliset oli n. 5-7 vuotta vanhat....

Märkää asfalttia. Nih!

Miten sitä sitten saa itsensä lähtemään ulos ovesta, kun ulkona sataa kissoja ja koiria ja sohva on ah niin pehmeä? Kaiva vaikka väkisin lenkkeilyyn/ulkoiluun positiivinen näkökulma, oli se sitten mikä tahansa! Tässä joitain ideoita:

• Raitis ilma -> parempi unenlaatu (toimii!)
• Rusketus (sitten kun se aurinko taas alkaa paistaa...)
• Pidempi matka (minuutteina) hölkkää kuin edellisellä kerralla. Oma track recordi huitelee tällä hetkellä siellä kymmenessä minuutissa, sitten nousee sykkeet yli PK-tason, mutta kuitenkin! On se enemmän kuin alun noin kaksi minuuttia.
• Pääsee hetkeksi eroon kiljuvista kakaroista Saa pienen hengähdystauon kotiympyröistä
• Pysyy kartalla siitä, mitä lähiympäristöön on rakenteilla
• Voi taputtaa itseään selkään kotiin palattuaan
• Tulee käyttöä niille 5 vuotta sitten koiranulkoilutusta varten ostetuille goretex-housuille, joita on käytetty kaksi kertaa
• Voi ostaa uusia ihquja urheiluvaatteita
• Flunssat menee mahdollisesti nopeammin ohi (vaikuttaa siltä, saattaa olla sattumaakin?)
• U name it :)

Tämän runollisempaa maisemaa
ei tällä kelillä nyt irronnut :)

Joudun muistuttamaan itseäni aika usein siitä, että säännöllinen lenkkeily jo sinänsä on saavutus, ihan sama, kuinka paljon eroa on nykyisen kunnon ja sen kahdeksantoista vuoden takaisen huippukunnon välillä. Tai kuinka nopeasti jotkut muut mutsit pinkovat! ;)

Niken logo on vaan niin totta: "Just do it!".

146 kiveä ja 53,1 kilometriä

Esikoinen ei antanut pestä talvitakkiaan varastoon, koska sen taskussa on 146 kiveä! Olivat kuulemma laskeneet kavereiden kanssa.

146 kiveä taskussa kuvaa hyvin myös omaa viimeaikaista fiilistä. Juoksu ei ole sujunut, flunssa katkaisi harjoitusputken ikävästi. Tänään mulla oli lenkillä "jäniksenä" joku sellainen puolipultsari, joka käveli edellä, ja saavutin jänistäni tooosi hitaasti juoksun ja kävelyn sekoituksellani (koska sykkeet). Toisaalta RunKeeper on laskenut, että olen tänä vuonna juossut (tai kävellyt tai juossutkävellyt) 53,1km! Saavutus, johon en ihan olisi uskonut vielä pari kuukautta sitten. Säännöllisen lenkkeilyn mahduttaminen ruuhkavuosiarkeen tuntuu jo pieneltä voitolta sinänsä! Oli se ehkä kuitenkin vähän helpompaa lenkkeillä "kiireisenä" :D lukiolaisena, kun ruoka- ja pyykkihuolto oli muilla kuin omilla harteilla.

Töissä on kökköä. Meitä siirrellään viikon varoitusajalla tiimistä toiseen, mielipiteitä kyselemättä. Tai kai sitä voisi jotenkin protestoida, mutta ei haluaisi ruveta hankalaksi. Koomisinta asiassa on se, että hakeuduin nykyiseen työhön, koska kyllästyin konsultin hommiin työn epävarmuuden takia. Ettei tiedä, missä ensi kuussa istuu. Noh, nyt tiedän, siis osoitteen tarkkuudella, mutta siihen se sitten jääkin.

Olen tähän ikään ja työuraan nähnyt niin monta erilaista työpaikkaa omalla alalla, että on alkanut iskeä joku totaalinen uskon menetys. Tai lähinnä siihen, että jossain päin Suomea (pääkaupunkiseutua) olisi työpaikka, jossa oman alan hommat tehtäisiin noin niinkuin ees suurinpiirtein järkevästi. Pitäisi osata ottaa jutut varmaan kevyemmin ja huumorilla (Dilbertiä on kyllä tullut luettua paljon!) mutta vaikeaa tuntuu olevan. Kokeilin myös jossain vaiheessa roolia, jossa saa itse vaikuttaa prosesseihin (vääntää rautalankaa samoista asioista uudelleen ja uudelleen), tai siis ainakin yrittää vaikuttaa, mutta ei mulla riitä kärsivällisyys. Alkoi tuntua, että kotona neuvottelee uhmaikäisen taaperon kanssa, ja töissä neuvottelee kärsivällisesti rautalankamentaliteetillä päivästä toiseen joka suuntaan. Vähemmästäkin kärsimättömän ihmisen pää poksahtaa! :)

Koirajuoksuvyötä testaamassa

Juoksyvyö saapui eilen ja päästiin tänään testaamaan sitä melkein in action. Melkein, koska taas pieni flunssanpoikanen (selittänee oudon sykkeiden nousun taannoin lenkillä). Pakko oli päästä vähän ulos, kun päivä meni kotona neljän seinän sisällä pientä flunssapotilasta hoitaen. 

"Herkkuja?"

"Ai ei vai. No istun sit, niin kaikki huomaa, ettei me oikeesti juosta!"

Vyö ja siihen kiinnittyvä talutin oli molemmat joustavia. Olin jotenkin luullut, että vaan se talutin olisi ollut joustava, ja vyö ihan norminauhaa. Mua vähän häiritsi se joka suuntaan joustavuus, toisaalta jos koira olisi iso(mpi), pelkällä hihnan joustolla nykäisyt voisi tuntua yllättävän paljon. Nyt ehti jouston ansiosta vähän varautua. 

Hihna oli sopivan mittainen, en kompastunut! Kokonaan kädetön (heh) lenkkeily ei tuonkaan vempeleen kanssa onnistunut, jouduin muita koiria ohittaessa ottamaan taluttimen lenkistä kiinni ja kiskomaan koiraa lähemmäs itseäni. (Tiedän, täysin väärin, mutta tuo maaninen moikkailija muuten raivostuttaa muut koirat liialla innokkuudellaan. Keskittyminen hypnotisoijan lailla + makupala saa tuon useimmiten pysymään paikallaan ohituksissa, mutta tässä tapauksessa tarkoitus oli edetä... ;)

Vesipullo mahtui juuri ja juuri vyön vesipullokoteloon, vyön kännykkätaskuun tungin makupalat. Pullo kuitenkin heilui ärsyttävästi kävellessä, koska pussi on vahvikkeeton. Kokeilen ehkä seuraavalla kerralla pelkällä taluttimella oman, vahvikkeellisen juomapullovyön kanssa.

Lopputulema juoksuvyöstä oli, että ihan kiva ja pätevä kapistus, mutta epäilen, että kaksi (!!!) vastaantulijaa naureskeli meille, tuo lookkihan on siis ehdottomasti tosi katu-uskottava... not! ;D Minkään labbiksen kokoisen otuksen kanssa en ehkä lähtisi vyötä käyttämään, enkä kovasti vetävän koiran kanssa liukkailla keleillä ilman piikillisiä kenkiä. Kävellessäni pohdin, että ison ja paljon vetävän koiran kanssa ehkä parhaiten toimiva malli voisi olla joku sellainen laskuvarjohyppyvaljaiden tyyppinen viritelmä, johon tulisi joustava hihna. Ja mielellään sillä vahvikkeellisella juomapullotelineellä. Selkeä tuotekehittelyn paikka, toi vyö kun ei selkeesti vielä näytä tarpeeksi urpolta, valjaat ne olla pitää! ;)

Oma hiihto, oma hiihto!

Laadukkaiden blogikuvien sarja jatkuu, kuvia treeneistä
tulossa... 

Työpäivän jäkeen kipitimme tänään Esport Centerin juoksuradalla, jossa ryhmämme sai juoksuvinkkejä varsin kärsivälliseltä ja huumorintajuiselta juoksuvalmentajalta.

Juoksuteknisiä havaintoja illasta:

• Talvellakin pitäisi juoda vettä lenkin aikana, vaikkei janottaisikaan
• Treenauksen tulisi tapahtua pääasiassa peruskestävyysalueella, n. 70% maksimisykkeestä
• Treenaus aerobisen kynnyksen alapuolella, mulla raja oli 141
• Juoksutreenejä 2-4 kertaa viikossa, plus lihaskuntotreenit päälle
• Kovassa treenissä tulee stressihormoneita --> kuluttaa elimistöä --> ei kiva
• Liian kovassa treenauksessa uhkaa myös ylikunto (tässä vaiheessa saatoin hihittää vähän)

Muita havaintoja:

• Entisenä pitkänmatkanjuoksijana, joka on jo melkein sinut nykyisen rapakuntoisuutensa kanssa tuo matalalla sykkeellä h-i-t-a-a-s-t-i juokseminen korpesi yllättävän paljon! Etenkin kun radalla sattui olemaan joku tyyppi, joka veti jotain 600 metrin vetoja lujaa, ihan niinkuin mäkin silloin joskus sata vuotta sitten, niisk!
• "Rapakuntoiset" muut mammat ovat yllättävän hyväkuntoisia! Pakko vetää silti oma hiihto, omaa kuntoa ja elintapoja tässä ollaan muuttamassa. Mies pyöritti silmiään, kun muistelin, että kyllä mä silloin 18 vuotta sitten (!!!) jaksoin juosta. Niin. Voi olla, että se kunto vähän rapistuu käytännön harjoitusten puutteessa...
• Koiran kanssa treenaamista ei mainittu, en kehdannut kysyä. 
• Syke voi nousta istuessa ainakin kymmenellä, jos jänskättää. (Nimim. saatoin leikkiä sykemittarilla teoriaosuudeen aikana)

Kiitokset Pågenille, Oivalluksia katosi heti kotona parempiin suihin sekä treenaajan että kotijoukkojen toimesta. :)

Tällaista juoksu oli minun silmissäni silloin ennen:

Juoksin verkkareissa, collegehousuissa, t-paidassa ja talvella extralämmikkeenä oli villapaita. Helsingissä oli yksi superpieni juoksuun erikoistunut urheilukauppa, jossain Hakaniemen tienoilla muistaakseni. Sieltä ostettiin juoksutrikoot ja piikkarit ratatreenejä varten. Trikoiden värivalikoima oli tummansinistä ja perussinistä. Sykemittarin muotoilu oli mallia "kai täs vois joku muoto olla, oisko neliö?" ja väri harmaa. 

Yleisurheilu sinänsä oli ihan jees, pitkän matkan juoksu vähän outoa ja jäyhää puuhaa. Olin ryhmäni ainoa pitkien matkojen treenaaja.

Nykyään pitkän matkan juoksusta tuntuu tulleen enemmän mainstreamin harrastus. Juoksutrikoita ja juoksuun tarkoitettuja vaatteita, paitoja, takkeja ja mitä lie :) löytyy kaikista urheilukaupoista. Sykemittareita löytyy värikkäinä ja ihan katu-uskottavina. 

Olin elämäni kunnossa siis silloin, kun pitkän matkan juoksu oli vähän nukkavierua touhua. Nyt kun se on pop, olen rapakuntoinen sohvaperuna. Noh, elämä on jne. :) Onpahan haastetta nyt sitten. Jos olisin näin kauan treenannut pitkiä matkoja tosissani, niin pitäisi vedellä varmaan jotain ultrajuoksuja vai mitä ne nyt on. Säästyipä nivelet. ;)

Ennätystä pukkaa!

On tässä rapakuntoisena juoksun aloittamisessa joku hyvä puolikin: RunKeeper raportoi henkilökohtaisista ennätyksistä melkein joka treenin jälkeen! :D

Mun juoksukävelyt tuntuu aika turhauttavilta, kunto on niin rapainen kun vain sohvaperunalla autoilijalla olla voi. Lukioaikainen kahdeksantoista vuoden takainen (!!!) treenaaminen ja juoksukunto on enää muisto vain. Mutta kyllä tää tästä, kait... Haasteesta on ollut ainakin se hyöty, että olen nyt juossutkävellyt™paljon aikaisempaa useammin ja *tattadadaa* säännöllisesti. 

Viikon 12 treenit

Ma: Juoksuakävelyä 2.99km koiran (ja sykemittarin) kanssa, 35 minsaa

Ke: Piti tehdä jotain lihaskuntoa, mutta väsy ja elämä jne.

To: Juoksuakävelyä koiran (+mittarin) kanssa 4.14km, 49 minsaa

La: Joku intervallityyppinen "rankempi" harjoitus ilman koiraa ja sykemittaria, 3.08km 29minsaa. Oli karseeta ja vastatuuli oli karmea. 

Opittua: 

- Ilman koiraa on huomattavasti helpompi juosta

- Ilman koiraa on myös huomattavasti tylsempää juosta, snif

- Sykemittarin kanssa kuntoilu on huomattavasti miellyttävämpää

- Kevättuuli voi olla yllättävän kylmä, nimim. kaksi huppua pipon lisäksi lenkillä päässä...

- Vaikka lähtiessä paistaisi aurinko, sää saattaa muuttua pilviseksi --> urpoa juosta (vahvuudelliset) aurinkolasit päässä, kun rillit on kotona

- Juoksua tulee ajateltua tosi paljon, kun treenit pitää sovittaa arkeen, joka on jokseenkin kiireinen palapeli lasten kuskauksia, palkkatyötä, ruokaostoksia, pyykinpesua jne. Pitää oikein aktiivisesti yrittää miettiä, mihin väliin ne treenit tunkisi ja miten sitten unet jne. Aamuisin on tavallaan logistisesti helpoin lähteä lenkille, mutta kun tuo kuopus heräilee taas öisin, niin ei hirveästi nappaa lyhentää yöunia. Vaikka viimeksi kun harrastin juoksua olin olevinaan niin kamalan kiireinen lukiolainen, niin oli se kuitenkin paljon helpompaa, kun ruoka- ja pyykkihuolto oli muiden (äiti) harteilla.

Postailen hetken päästä pohdintoja siitä, miten juoksuskene on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. B-)

Korkean paikan leiri

Otin viikonloppuna järeät aseet käyttöön kymmenen kilsan hikirääkkiin valmistautumisessa. Aloitin treenin laudalla, mutta wanha mikä wanha... Hetken laudan kanssa tuherrettuani totesin, etten pysy esikoisen perässä, jos säädän siteitä auki ja kiinni ja sitten lasken hitaaaasti ja varovasti rinteen alas. Pakko oli vuokrata sukset, jotta pysyy pienen rinnekiitäjän perässä. Nyt on pohkeet jumissa ja huomenna aamulla lenkille, ou jea! ;)

Todistettavasti pysyin hississä putoamatta -ainakin hetken ;)

  

Välirikko lenkkikaverin kanssa

Kävin tänään sykemittarin kanssa lenkillä. Tai siis hölköttelin, totesin sykkeen olevan yli 160 (!!!) ja sitten kävelin. Sykkeen laskettua 140:een hölköttelin taas, kunnes 160 jne. Ehdin 40 minuutissa edetä huimat 3,5km. Kilometrivauhti on siis melkoisen häikäisevä 12 min ja rapiat.

Puolustuksekseni on kyllä mainittava, että tuo keväästä huumaantunut lenkkikaverin innostui haistelemaan polun pientareita luvattoman usein, ja kaiken huipuksi kieri jossain karmean hajuisessa tunnistamattomassa mömmössä!!! Lenkki päättyi siis koiran shampoopesuun. Muistin taas, miksi hysteerisesti vouhottava borderterrieri ei ole se ihan paras lenkkikaveri... :D

Mielikuvaharjoittelua

Lenkkikaveri murjottaa

Jotta en antaisi lapsiperheen urheiluharjoittelusta (kyllä, nyt olen jo urheilija, juoksenhan toukokuussa 10km!) liian ruusuista kuvaa, aloitan Naisten Kymppiin valmistautumisen flunssaisena, aktiivisesti mielikuvaharjoitellen toki. Nytkin juuri kirmailen koiran kanssa tuolla lenkkipoluilla leppeässä lumisateessa, siis mielikuvissani. Oikeasti surffailen netissä, luen blogeja, torkun ja syön appelsiinia ja Buranaa.

Kaikki tieteellisesti tai muuten pätevästi koetellut flunssankarkoitusvinkit tervetulleita! (Disclaimer: Homeopatiasta tosin saan hepulin ja linkkaan Ben Goldacren artikkeleihin. ;)

Urheilu- ja kuntoilutaustaa (ja lähtötilanne)

Aloitin lenkkeilyn joskus teininä ja 15-18-vuotiaana juoksin ihan harjoitusohjelman kanssa urheiluseurassa pitkää matkaa (siis yli 800m). Treenejä, joko kentällä juoksentelua tai lenkkejä tai kuntopiiriä/punttista oli kuusi kertaa viikossa. 18-vuotiaana tajusin, että tykkään juoksemisesta, mutta inhoan kisoja. Kova treenaaminen ja metrien ja vatsalihasten yms. laskeminen oli saanut jotenkin kyllästymään koko tavoitteelliseen urheilemiseen ja pitkään en oikeastaan tehnyt yhtään mitään, joskus vaan fiiliksen mukaan jotain jumppaa tai muuta vastaavaa. Usein oli kuitenkin syyllinen olo huonosta kunnosta ja kaipasin sitä fiilistä, mikä tulee siitä kun juoksu kulkee tosi hyvin.

Aikuisvuodet menivät pitkälti koiran kanssa ulkoilun, agilityn ja joogan merkeissä. Ensimmäinen vähän pitkäjänteisempi yritys alkaa taas lenkkeilemään taisi olla esikoisen ollessa 3-vuotias. Aloitin ihan vaan kävelemällä ja hölkkäsin sitten fiiliksen mukaan pätkiä. Kuitenkin niin, että koko ajan oli hyvä fiilis. :) Tuolla systeemillä ulkoilu oli ihan kivaa ja pääsin johonkin neljän kilsan lenkkeihin asti. Sitten tapahtui jotain, elämä tai laiskuus, en oikein muista. :D Viimeistään raskaus lopetti hölkkäilyn, en ole oikein niitä  odottajia, joilla raskaus ei tunnu missään ja bodybumpissa käydään vikalle raskausviikolle asti.

Kuopuksella oli synnyttyään koliikki ja neiti nukkui 2-3 tunnin pätkissä 9-kuukautiseksi asti, jolloin unikoulutimme hänet. Ja tietenkään neitiä ei myöskään saanut koskaan opetettua tuttiin, tai tuttipulloon, vaan tyyppi oli varsinainen tissitakiainen. Joten ei, en lenkkeillyt äitiys"lomalla". ;D

Miehen jäätyä kuopuksen kanssa kotiin hoitovapaalle, kävin joskus työaamuina ja viikonloppuisin koiran kanssa hölkkäkävelyillä. Rutiinin katkaisi kuitenkin aina joku lapsiperheen niin lukuisista flunssista tai monista muista pienimuotoisista "elämä on"-katastrofeista. (Miehen tihenevät migreenit, aivokuvaukset ja krooninen migreenidiagnoosi, mykoplasma, työprojekti joka vei unet, täit, kihomadot, u name it!)

Lähtötilanne on nyt siis seuraavanlainen:

• juoksukunto ollut viimeksi oikein hyvä, öö, 18 vuotta sitten!!!
• säännöllisen epäsäännöllisiä ja alkuunsa tyssäneitä lenkkeilyn aloitusyrityksiä takana monta
• painoa 20kg enemmän kuin yleisurheiluaikoina, bmi näyttää lievää ylipainoa, pahus vieköön!
• sykemittari on, käyttöohjeet hukassa, eikä hajuakaan, mistä nappuloista piti painella
• kunto sitä luokkaa, että mies totesi kuullessaan haasteesta, että mähän hengästyn jo kun ajan autolla kymmenen kilometriä. :D Se nyt vähän liioittelee, mutta ei tässä nyt missään edes kolmen kilsan juoksukunnossa olla
• elämä on aika hektistä. Molemmat lapset pitää kuljettaa aamuisin ja iltaisin kouluun ja tarhaan, jotka on tietenkin mahdollisimman eri puolella pääkaupunkiseutua... Ei siis mitään mahiksia pyöräillä tai hölkkäillä työmatkoilla. Täytyy lenkkeillä ennen tarhaan, kouluun ja töihinlähtöä aamulla tai sitten iltaisin lasten mentyä nukkumaan. 

Pikkasen jänskättää, että mitä tästä tulee! :)

Trikoot vireeseen!

Pääsin viimeisten joukossa mukaan Vuoden Mutsin juoksuhaasteeseen! Nysse on sitten pakko treenata tai muuten menee Naisten kympin suorittaminen siksi silmäripsilä ryömimiseksi, niin kuin Katja haasteessa maalaili...

Haaste selkeesti toimi, kävin äsken ripeällä kävelyllä koiran kanssa, vaikka köllötellään täällä mummolassa lihapatojen äärellä ja bonuksena vielä pieni flunssanpoikanen. Viikon liikuntasaldot :

• Maanantai: koiran kanssa kävelyhölkkää (tm) n. 30-40 minsaa, matka n. 1,5-2,5km
• Lauantai: siskolle kylään rattaisiin kanssa alamäkeen 1km (tai ehkä puoli km)
• Sunnuntai: ripeää kävelyä koiran kanssa 45 minsaa, ei hajuakaan matkasta, kun unohdin laittaa RunKeeperin päälle

Kuten huomaatte, treenaus on varsin tieteellisellä ja täsmällisellä tasolla! ;D Lisähaastetta tuo hysteerinen koira, joka haluaisi leikkiä kaikkien vastaantulevien koirien kanssa. Sille pitää siis syöttää  melkein jatkuvalla syötöllä makupaloja (onko selkä kyyryssä hölkkäämiselle olemassa joku verbi?!?),  jos ei halua tulla kampatuksi hihnalla. Mitä huonompi ilma (vähemmän koiranulkoiluttajia) sitä helpompi treeni. ;) 

Kirjoittelun vielä myöhemmin urheilutaustastani, kunhan pääsen tietokoneen ääreen. Ipadilla näyttely sucks....

Todistuskappale A, lenkillä käyty! ;)