27.10.2013

Kirjamessut Facebookissa ja IRL

Alkoi tänään naurattamaan, kun Faceen raportoitu versio meidän perheen kirjamessuista (kyllä, päädyimme sinne koko perhe!) näytti ja kuulosti niin idylliseltä.

Facebook:

Kuvia lapsista rennosti tarinateltan säkkituoleilla löhöilemässä, kuva Maija Vilkkumaan haastattelusta, kuva esikoisesta hymyilemässä leveästi Vilkkumaan nimikirjoituksen kera. Ja kuvatekstinä jotain "Kirjamessut koko perheen voimin!" tms. pirtsakkaa. ;D

Maija Vilkkumaa, haastattelijana Paavo Arhinmäki


Ja kuinka kaikki oikeasti tapahtui IRL:

Miehen oli tarkoitus mennä kuopuksen kanssa Tropicarioon tai jonnekin muualle siksi aikaa, kun minä ja 8-vuotias esikoinen mentäisiin kirjamessuille katsomaan Maija Vilkkumaata ja kiertelemään rauhassa vähän ympäriinsä. Olin kysynyt etukäteen myös mun isän alias papan mukaan, koska se rakastaa kirjoja, ja ajattelin, että se voi pyöriä siellä sitten itsekseen kirjoja tutkimassa.
Aamulla puoli tuntia ennen kuin mun ja esikoisen piti lähteä messuille, mies totesi, että hän ja kuopus olisivat myös tulossa mukaan. Olin tietty vähän näreissäni tästä viimehetken suunnanmuutoksesta. Etsin kuitenkin sitten kiireessä rattaisiin sadesuojan ja alettiin pukea siinä vaiheessa yöpaidassa hillunutta kuopusta. Matka juna-asemalle harpottiin kiireessä ja kiukkuisesti sähisten, mua ketutti ankarasti, ettei itse viime hetken muutoksia inhoava mies yhtään ymmärtänyt, että puoli tuntia ennen messuille lähtöä on hiukka liian pieni varoitusaika jos äitihenkilö on jo orientoitunut menemään messuille rauhassa. (Tai no, rauhahkossa.)

No, ehdittiin kuin ehdittiinkin junaan, koska se oli myöhässä. (Who knew!) Messuilla kuopus julisti heti sisään tultua, että hänellä on nälkä. Ja esikoinen kinusi metrilakua. Huomattiin, että on about lounasaika ja suunnattiin sitten ihan ekaksi kahvilaan ja ostettiin lapsille fiksuina vanhempina berliininmunkit. Sitten kuopus, mies ja pappa jäi kahvilaan ja minä ja esikoinen suunnattiin lavalle, jossa Vilkkumaata haastateltiin. Noin kaksi minuuttia siinä lavan edessä seisottuamme, pappa ilmestyi viereemme. Sitten Maija Vilkkumaa tuli lavalle, esikoinen kysyi, että onko se toi, näytti innostuneelta, mutta halusi kuitenkin sitten heti pois lasten messualueelle tähden nähtyään. Jouduin sitten kesken haastattelun kysymään papalta, josko hän veisi esikoisen kuopuksen ja miehen seuraan ja veihän se, onneksi!
Noin viiden minuutin kuluttua pappa ilmestyi sitten takaisin (ilman esikoista). En sillai oliskaan halunnut katsoa rauhassa sitä haastattelua, mitä varten messuille könysin... Sanoin sitten taas, että mee nyt ihmeessä kiertelemään, täällä on kirjoja alennuksessa ja kaikkea. Sitten se meni ja loppuhaastattelu menikin ihan ilman keskeytyksiä. Sain Vilkkumaan nimmarin esikoiselle (mulla oli jo tietty signeerattu versio kirjasta), kysyin yhden varmaan vähän oudon kysymyksen yhdestä Vilkkumaan laulusta ja sitten suuntasin lasten Tarinatelttaan. Lapset köllöttelivät siellä säkkituoleilla ja mies halusi nyt puolestaan mennä musiikkimessuosastolle, joten tehtiin vuoronvaihto. Tarinateltassa olivat juuri sadut tauonneet, joten suunnilleen minuutin päästä miehen lähdöstä metriheikit alkoivat levottomina pomppia säkkituoleille, tehdä kärrynpyöriä yms. Siinä vaiheessa kun 8 vee esikoinen liittyi riekkumiseen, totesin,  että on parempi suunnistaa miehen perässä sinne musiikkialueelle.

Tässä vaiheessa kuopukselle luonnollisesti iski sudennälkä ja se alkoi karjumaan, että haluaa suklaata. Esikoisella on sellainen hauska taipumus, että jos sitä ei vähän väliä muistuttele erikseen varomaan ihmisiä, se kävelee niitä päin ruuhkassa. Etenimme sitten hitaasti mutta varmasti musiikkialuetta kohti kuopuksen karjukiljuessa ja esikoisen kävellessä muina miehinä vähän väliä messuilijoita muksien. Miehen löydyttyä suunnattiin messuilta pois ja ostettiin siitä ovensuusta metrilakut ja riisisuklaat pahimpaan nälkään. Junalle mentäessä kysyin mieheltä, että mites ruoka-asiat, mennäänkö kotiin syömään vai muualle. Mies totesi, että "I don't know, this was your plan!" mikä hieman saattoi nostaa äitihenkilön verenpainetta ja aiheuttaa hammastenkiristystä. Asiasta saattoi myös olla jonkun verran kipakkaa sananvaihtoa ennen juna-asemalle saapumista.

Juna-asemalla istuttiin sitten penkillä Pasilan asemaa ja rata-aluetta tuijottaen sateisen sumuisessa säässä. Esikoinen totesi, että "This is our family". :D

Junassa sitten jo nauratti, kun kuopus totisena nimesi kirjamessuilta saadun pörröhahmonsa "Kinkuksi, ham in English". Pokka petti myös parilta kanssamatkustajalta. ;)
Niin ja yksi kirjakin tarttui mukaan, mutta ensi vuonna ihan aikuisseurassa, kiitos, ja jos vaikka sinne viinimessujenkin puolelle sitten vähän.

Ai niin, ja kuopuksen verensokerikatastrofin aikana soitin papalle, että ollaan lähdössä, niin hän oli muistanut rakkautensa kirjoihin ja sanoi, että menkää vaan, mää vähän vielä kiertelen. :D Että ainakin joku nautti messuista rauhassa. ;)

21.10.2013

Mitä tänään syötäisiin?

Tämänkertainen ainekirjoitushaaste oli niin vaikea, että myöhästyin kokonaisella päivällä!

Logo (C) Täti-ihminen Arjen takaa -blogista
"Laatiloo", huutaa kuopus, jos siltä kysytään, mitä syödään. Ja sen kanssa tietysti "keppussun". Meidän arkiruoka (ja vikonloppuruokakin luvattoman usein) on linjaa makaronilaatikkoa ja ketsuppi, eineksiä siis. Pinaattilätyt on kanssa pop, samoin karjalanpiirakat. Leipää ja jugurttia tulee myös välillä tarjottua ruokana.

Mies on sellainen fiilistelijäruoanlaittaja, kokkaa pitkään hauduttaen jne. Minä taas olen auttamattoman tumpelo keittiössä. En tiedä, onko syynä ainainen kärsimättömyyteni vai mikä, mutta jotenkin onnistun aina sössimään kokkaukset tavalla tai toisella. Olen tehnyt "hairy" pastaa ja rapeaa riisiä. Sämpylöitä, joista mies söi yhden silkasta tunnollisuudesta ja sisko ei saanut alas kuin puolikkaan. Lapset ovat luonnehtineet kokkauksiani muun muassa ilmaisulla "näyttää pelottavalta". Usein ruuan ulkonäkö kokkauksen valmistuttua yllättää kokkaajankin. Ei mene niin kuin Strömsössä meidän keittiössä, ei. :)

Yhdellä arkiviikolla onnistuin ruuanlaitossa. Se oli viikko, jona tilattiin ruuat kotiin Middagista. Olin kotona flunssassa ja hienot, pilaantuvat raaka-aineet sai aikaan kokkausstressin (!) ja kokkasin sitten hiki hatussa noin puolitoista tuntia per ateria. Ja ohjeet kyllä kait oli yksinkertaisia, mutta ei sellaisia heitä-tuorepasta-veteen-ja-avaa-tomaattikastikepurkki -yksinkertaisia. Mun kirjoissa kahden kattilan käyttäminen yhden aterian valmistamiseen lasketaan monimutkaiseksi. Soseuttimen (se puikula juttu, mikä sen nimi nyt on?) kaivaminen kaapista lasketaan jo gourmetkikkailuksi!

Kaikista vaikein asia ruuanlaitossa on kuitenkin kaupassa käymisen, syömisten suunnittelun ja kokkaamisen synkkaaminen. Siksipä meillä yleensä mennäänkin eineslinjalla. Mua lohduttaa tieto siitä, että äidin työkaverin lapsi eli pelkästään eineksillä, ja siitä tuli varsin fiksu ja filmaattinen aikuisena. Ehkä noi omatkaan ei mene ihan täysin pilalle. Niin ja esikoinen on ainakin yleensä syvän epäluuloinen, jos kokkaan, joten parempi ehkä näin! ;)

19.10.2013

Haaste

Kuplablogin Paula heitti 11 kysymyksen haasteella:


 Tunnenko minä sinut? Miten? 
Osallistuttiin yhdessä Mutsien kymppi-haasteeseen ja mentiin samalla kyydilla pari kertaa treeneihin. :) Puhuttiin lapsista, töistä ja Norjassa asumisesta. Paula vaikuttaa ihan superkivalta tyypiltä!

Oudoin ruoka, jota teillä on tapana syödä?
Ehkä Marmite, sellainen englantilainen ruskea tahna, mitä laitetaan leivän päälle. En kyllä itse kauheasti fanita, mutta mies tykkää.

 Jos saisit valita ammattisi riippumatta koulutuksesta, palkkatasosta ja muista käytännön asioista ja järjestelyistä, niin mitä tekisit?
Tykkäisin tosi paljon olla sisustussuunnittelija tai joku asuntojen stailaaja. Luulen vaan, että mulla menisi hermot asiakkaisiin alle viikossa, mutta jos siis tuota ammattia voisi harjoittaa sillai, että näkisi vaan asunnon ja sitten sillai taivaanrannanstailaisin sen asunnon ihan irrallaan muusta maailmasta, niin ois kiva. :D

 Minkä kirjan luit viimeksi (kokonaan)? 
Maija Vilkkumaan Nainen Katolla. Tykkäsin kovasti.

Miksi kirjoitat blogia?
Jaa-a. Tää onkin vaikea. Aloitin aikanaan raskaana ollessa, kun oli joku kyllästys omaan alaan ja aloin kaivata kirjoittamista. Jossain vaiheessa kuvaaminen kiinnosti enemmän ja se näkyi myös blogissa (salamattomina järkkäriharkkakuvina ;). Jossain vaiheessa hyydyin melkein kokonaan, mutta sitten tuli se Mutsien Kymppi-haaste ja blogi elpyi. Nyt oon taas vähän hyytynyt bloggailuun, mutta on tää kuitenkin aika siisti harrastus. Mulla lähinnä ne tökkimiset tulee blogin linjasta. Mietin, että voiko sinne nyt kirjoittaa vaikka tästä tai tuosta. Ja toisaalta joskus olisi sellaista ammattiasiaa, johon olen ajatellut perustavani ns. alan blogin :D mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. 

 Mikä on paras asia kotonasi?
Perhe, rakkaat ihmiset ja riiviökoira.

 Mitä asiaa et muuttaisi itsessäsi?
En muuttaisi, hmm. Varmaan paljonkin, tätä se ikä teettää, että alkaa olla sinut omien omituisuuksiensa kanssa. ;) Ehkä kuitenkin sellainen ihan perusmua oleva asia on kärsimättömyys ja sellainen hötkyily. Monesti olen sitä kironnut ja harmitellut ja toivonut oppivani kärsivällisemmäksi, mutta sitten en taitaisi olla minä.

 Mikä on ollut turhin hankintasi?
Näitäkin taitaa olla pitkä lista, mutta eiköhän messuilta ostettu "ihmesieni", joka messuesittelyssä siivosi puolentoista litran kokikset tosta noin vaan, pääse listan kärkeen. Putsasin sillä kerran kaatuneet maidot kotona, sitten se kuivui korpuksi ja unohtui kaapin nurkkaan. Niin ja hinta oli tietysti ihan karsea.

 Mikä on paras ajansäästövinkkisi?
No se äänikirjojen kuunteleminen lenkillä on kyllä Juoksevien Mutsien aika hyvä vinkki. Ja tämä ei nyt varsinaisesti ehkä ole ajansäästöä, mutta olen laittanut puhelimesta Facebook, sähköposti-ym. piipitykset pois, niin että puhelin piippaa vaan kun tulee tekstiviesti tai joku soittaa. Rauhoittaa jotenkin tosi paljon päivää vaikka vaikuttaakin tosi pieneltä jutulta. Selaan sitten erikseen sähköpostia ja fb:tä hississä, vessassa jne. :D

 Miten rentoudut?
Surffaan sohvannurkassa, syön suklaata ja juon punaviiniä tai PepsiMaxia. Teen myös joskus lattialla rentoutusharjoituksen, joka kyllä usein päättyy siihen, että lapset tai koira kiipeää mun päälle...

 Nouseeko kätesi ylös, kun pyydetään vapaaehtoista?
Riippuu mihin pyydetään. Johonkin yllärijuttuun ehkä voi nousta, koska oon utelias, mutta muuten varmaan ei.

Heitän haasteen eteenpäin Paulan kysymyksillä, koska jo noihin kysymyksiin vastaaminen kesti jotenkin niin turkasen kauan. ;) Jos alan vielä keksiä uusia kysymyksiä, venynee haasteen eteenpäin vierittäminen niin pitkälle, että koko blogimaailma on jo ehditty haastaa. ;) Haastan:




10.10.2013

Pimeetä touhua

Nyt on päässyt käymään sillä tavalla, että urheilemisesta, tai siis hölkkäilystä on tullut mulle ihan must juttu. Sellainen henkireikä. Kliseistä, totta vie, mutta minkäs teet! 

Eilen oli pakko päästä tuulettamaan päätä vielä illalla myöhään työpäivän ja Reiman Outletin avajaisten jälkeen (raporttia ehkä myöhemmin, stay tuned!). 

Kuva siltä valoisammalta hiekkatiepätkältä,
pimeällä pätkällä en tod. pysähtynyt kuvaamaan :D

Muuten oikein hyvä ajatus, mutta ne pimeät hiekkapolut... Kuuntelin Lana Del Reyn jotain oikein sellaista kauhuleffamaista ulinabiisiä kun metsäisimmällä synkän kuusimetsän osuudella (!!!) juuri ollessani erään katulampun kohdalla siitä lampusta sammui valo! Melkein kiljaisin ja ampaisin sähköjäniksenä kovaan juoksuun. Juoksin sitten keuhkot pihisten koko kuusimetsäosuuden, että sellainen pakkointervallitreeni tällä kertaa... 


Pelottava mörrimöykkykivi

Jatkossa sitten iltalenkit pelkillä tieosuuksilla asfaltilla, luulen ma. ;)


22.9.2013

Kirjoitushaaste: Mikä meitä yhdistää?

Unohdin lahjakkaasti edellisestä ainekirjoitushaasteesta kuvan, mutta tämänkertaisessa haasteessa nyt myös tämä Täti-ihmisen lanseeraama logo. :)

Tämänkertaisen haasteen aihe oli Leopardikuningattaren lanseeraama: Mikä meitä yhdistää. Ja toiveena oli kirjoittaa erityisesti parisuhteesta. Here goes!


Mikä meitä yhdistää

Meinasin jo skipata tämän viikon haasteen yli, koska juuri tälle viikolle mulle sattui parisuhteessa nyt ihan kaamea ketutuskohtaus. Ärsytti miehessä about ihan kaikki ja teki mieli heittää metsään koko suhde! Se meni onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi ohitse, ja alkoi löytyä taas niitä hyviäkin asioita. 

Ihan ensimmäiseksi meitä yhdisti selkävamma. Se, että molemmilla oli selkä kipeä ja molemmat olivat joutuneet ramppaamaan lääkäreillä ja fyrioterapeuteilla ja syömään vahvoja kipulääkkeitä. 

Kumpikin meistä on jonkinlainen humanisti/valtiotieteilijä, joka on ajautunut tekniselle alalle. Runoilija insinööriksi naamioutuneena. ;)

Olemme molemmat olleet kerran aikaisemmin naimisissa, ja olimme valinneet ensimmäisiin häihimme häävalssiksi saman, varmasti tosi vähän häissä käytetyn valssin. (Elokuvasta Eyes Wide Shut, se Sostakovitsin valssi.) Molempien lempisäveltäjä oli Michael Nyman. (Se Piano-elokuvan musiikin säveltäjä.)

Olemme molemmat tunnollisia ja liian kilttejä pisteeseen, jossa suutumme, jolloin olemme liiankin jyrkkiä ja mustavalkoisia. Syyllistymme molemmat helposti. Tämä ominaisuus oli varsin hankala aikana, jolloin kuopuksella oli koliikki. Kumpikaan ei lähtenyt minnekään lepuuttamaan hermojaan, ellei ollut ihan lopussa. Lopputuloksena kaikki kököttivät kotona, ei ehkä ihan optimiratkaisu.

Tykkäämme molemmat paljon kotona olemisesta, small talk ja edustaminen on ihan kauhistus. Perheen ja kavereiden kesken oleskelu on tosi mukavaa, mutta puolitutut ja kaikenlainen pakkososiaalisuus ahdistaa.

Huumorintajumme on ehkä vähän outo, sillai hyvällä tavalla. Nauretaan, kun kuopus teeskentelee tarjoilijaa, joka ottaa tilauksia, ja mies keksii sille kaikkia vaikeita drinkkien nimiä, joita se toistaa sitten hassusti ja muka kirjoittaa pieneen tarjoilijan vihkoonsa. Ja kuopuksen ollessa vauva, nauroimme melkein kippurassa, kun se kerran nukkumaan mennessä innostui pölöttämään ja huitomaan käsillään, kuin joku paraskin herätysliikkeen saarnaaja.

Innostuin nyt myös pohtimaan, mitkä asiat meitä erottavat... Minä haluaisin tehdä kaiken aina nyt heti välittömästi, mies "huomenna". Ja se huomenna voi sitten tarkoittaa ihan mitä tahansa seuraavasta päivästä noin puoleentoista vuoteen tai pidempään. Tämä oli etenkin suhteemme alkuaikoina todella iso riitojen aiheuttaja. Niin ja mies haluaisi aina suunnitella, milloin joku juttu tehdään ja miten, minä taas yleensä vaan aloitan tohottamaan, kun innostun. Meidän perheen rempat alkaa usein niin, että minä aloitan innoissani puutteellisilla välineillä ja mies sitten viimeistelee, kun huudan sen apuun pulaan joutuessani. Tosi kätevää! ;)

Eroamme myös urheilullisuudessa. Tai siis olin itsekin ihan sohvaperunoitunut, mutta nyt taas sen Naisten kymppi-haasteen myötä alotiin lenkkeilyn uudelleen. Mies ei ole koskaan urheillut. Ei nuorena, eikä aikuisena. Tämä on ehkä tällä hetkellä sellainen vähän haasteellinen juttu parisuhteessa. Itsehän olen niin kamalan urheilullinen ja terve nyt, katsokaas, oikea fitness-elämän malliesimerkki, kröh.

Mies on meistä se vakaampi, minä olen levottomampi. Haluaisin muuttaa, aloittaa uuden harrastuksen, vaihtaa työpaikkaa. Mies on vannonut, ettei muuta seuraavaan 25 vuoteen (enää 20 tosin jäljellä, 5 mennyt ;) ja työpaikkaakin se vaihtaa vasta kun on suunnilleen pakko. Ehkä me sitten tasapainoitetaan toisiamme, en tiedä.

1.9.2013

Minusta tulee isona

Minusta piti tulla isona kukkienhoitaja, laulaja tai salapoliisi. Tässä järjestyksessä. Kukkienhoitajaksi olisin todennäköisesti ollut liian kärsimätön, laulajaksi taas ei riittäisi ääni (enkä varmaan muutenkaan olisi ihan kotonani huomion keskipisteenä). Salapoliisimaista päättelyä sen sijaan tarvitsen nykyisessä ammatissani usein. En tosin vieläkään tiedä, tuleeko minusta isona nyt se mikä olen, vai jätänkö toimiston pölyt taakseni ja alan floristiksi, kuten megakökköinä toimistopäivinä tapaan ajatella.

Oli oikeastaan ihan sattumaa, että minusta tuli se, mikä nyt olen. Lukion jälkeen minusta piti tulla toimittaja. Tein alan opintoja ja työharjoittelua, mutta joku siinä toimittajuudessa kuitenkin tökki. Ehkä olin liian laiska tai introvertti lähtemään toimiston lämmöstä talviseen lumituiskuun ihmisiä haastattelemaan. Tykkäsin kyllä kirjoittaa, mutta en välttämättä niistä aiheista, mistä piti, enkä sillä vauhdilla kun haluttiin. Lisäksi mietin aina (liikaa!), tuliko jutusta haastateltavani näköinen vai olenko ymmärtänyt jonkun asian väärin ja antanut jostain ihmisestä ihan erilaisen kuvan, kuin se oikeasti on. (Ja kyllä, otan asiat toisinaan liian vakavasti!)

Toimittajakokeilun jälkeen menin ummikkona yliopistolle opiskelemaan alaa, josta en ihan kauheasti etukäteen tiennyt. Motiivi valmistua oli kova, ja yllätyksekseni ala tuntui mielenkiintoiselta. Menin töihin ja valmistuin. Koin monia floristipäiviä ja monia "WTF, missä se piilokamera on"-päiviä. Mutta pikkuhiljaa alun rimpuilun jälkeen olen nyt kohtuullisen varma siitä, että tämä on se "mun" ala. Olen ajatellut keskittyä työelämässä asioihin, jotka tuntuvat mielenkiintoisilta, titteleistä viis.

Seuraava "minusta tulee isona" tavoite liittyykin oikeastaan enemmän ikääntymiseen. Toivon, että minusta tulee joku päivä mummo. Ja että osaan leikkiä, kertoa satuja, heittäytyä ja tehdä hassuja juttuja vielä vanhanakin. Ja että teen asioita fiiliksellä, enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Ajattelin ruveta isona vähän höpsöksi ja onnelliseksi. Niin ja sitten kun lapset muuttavat omaan kotiin, ajattelin ottaa viisi koiraa. "Crazy dog lady", kuten mieheni asian ilmaisee.

20.8.2013

Go go go!

Pidin Satua vähän hassuna joskus (sillai hyvällä tavalla :) kun se postaili maisemakuvia iltalenkiltään meille muille Mutsien kympin osallistujille. No en pidä enää, tai sitten olen saanut sen saman hassuudenpureman. Vitsi mikä ilta ja mikä lenkki! 



Kyllä mä edelleen kävelen välillä, jos innostun liikaa ja syke pompsahtaa sinne 150 alueelle. Enkä ole yhtään tieteellinen harjoittelussani. Juoksen 3-6km lenkkejä keskimäärin joka toinen päivä, joskus harvemmin, koska flunssat, lasten äitikohtaukset jne. Mutta se fiilis ja vapaus! Ihan sama paraneeko tulokset vai ei, pääasia että mä juoksen, liikun.

Entinen sohvaperuna kiittää isosti Katjaa ja Satua kymmenen kilometrin haasteesta! Kiitos, ootte ihania!!! Niinkuin myös kaikki muut kymppiläiset. <3

17.8.2013

Reipas Reima®

Reima kutsui bloggaavat mutsit tutustumaan ensi kevään mallistoonsa. (Tajusin tosin vasta paikan päällä, että kyseessä on kevätmallisto, luulin jotenkin meneväni katsomaan syksykamppeita...) 

Ennen vierailua mulla oli Reimasta vähän sellainen "toimiva, mutta tylsä"-fiilis. Yllätyin, miten raikas ja  ihana se kevätmallisto oli. Valitettavasti siitä en voi vielä näyttää kuvia, sitten vasta vähän lähempänä sesonkia. 

Aluksi maisteltiin salaattia ja vähän jälkkäriä kahvin kanssa (tai siis vähän kahvia jälkkärin kanssa ;).
Om nom nom!
Jälkkäri :)

Ruokailun jälkeen kuultiin materiaaleista ja Reimasta ja siitä, miten lapset liikkuvat nykyään liian vähän, koska iPadit, pelikonsolit yms. Osui ja upposi. :/ Kuopus tykkää luonnostaan enemmän riekkua ulkona, esikoinen voisi viettää vaikka koko päivän nenä iPadissa kiinni. Pitää yrittää aktivoitua nyt ihan tosissaan. Liian usein varsinkin arki-illat menee sohvalla. Reiman viestintäpäällikkö osasi tosi hyvin kuvailla ulkona olemisen lasten silmin, miten jännää se on, miten autiotalot ja purojen yli menevät lankut ja kaikki missä voi haastaa itseään on tosi kehittäviä. Niinkuin varmasti onkin.

Vielä mun lapsuudessa me ei saatu leikkiä sisällä, jos ulkona oli kaunis ilma. Me tosin leikittiin jo aika pienestä lapsiporukalla keskenään ulkona, niinkuin 80-luvulla oli tapana. Nykyään haastetta asettaa se, että kuopusta ei voi päästää vielä yksinään ulos hillumaan, eikä esikoisellakaan asu enää tässä lähellä kavereita. Sisarusten kesken leikki sujuu vielä vähän niin ja näin, kun ikäero on sen verran suuri ja temperamentit ihan erilaiset. Mutta eiköhän tässä jotain keksitä!

Päästiin me sitten katsastamaan se syysmallistokin ja sekin yllätti selkeydellään. En tiedä miksi mulle on aiemmin tullut Reimasta mieleen lähinnä graafiset kuviot. Nyt näytti, että suurin osa vaatteista oli yksivärisiä, tykkäsin kovasti. Plussaa myös siitä, että ihan kaikissa ulkovaatteissa on hyvin heijastimia. 

Talvea. Ihana tuo duffeinapilinen toppatakki
ja sydämenmuotoinen heijastinvetskari,
ja kasariretro ruutukuosi ja keltainen parka.

Superpolvet vahvikkeella

Mulle jäi Reimasta oikein positiivinen fiilis, jäin jopa kaipailemaan joitain vaatteita aikuisten koossa! Joku aikuisten juoksumallisto olisi ihan unelma. <3

11.8.2013

Jänis ja valmentaja

Eilisellä lenkillä tuli pingottua lujaa. Oli pakko, kun jänis veti ja valkku kannusti: 

- "Kovaa, äiti, kovaa!"
- "Joo, ootas kohta. Äiti lepää ensin vähän."
- "Mennää kovaa, äiti juoksee!!!"

Tuli sitten intervallilenkki hyvin lyhyillä palautuksilla. :D 
Valkku innostui myös välillä harppomaan vieressä, kunnes sitten taas hyytyi ja äitin piti juosta kovaa.


2.8.2013

A Beautiful Body

Haluaisin A beautiful body-haasteeseen liittyen kertoa teille tarinan. 

***
Olipa kerran 13-vuotias tyttö. Tyttö halusi tulla laihaksi ja lihaksikkaaksi. Hän halusi olla kaunis. Ensin hän jätti voin pois leivän päältä. Sitten hän alkoi luokitella ruokia hyviin ja huonoihin. Joka päivä hän piirsi syömänsä ruoat muistikirjaan. Hän juoksi ja teki vatsalihaksia. 

Hän tottui nälän huminaan korvissa. Huimaukseen. Nälän tunteeseen ennen nukahtamista. 

Lopulta tyttö oli laiha. Niin laiha, että sitä päiviteltiin. 

Tyttö ei ollut yhtään onnellisempi. Hän katsoi itseään peilistä, muttei ollut tyytyväinen. Hän katsoi muita ihmisiä. Pitkiä, lyhyitä, leveitä, vinoja, suoria, kaikenlaisia. Niillä muilla oli kaikilla joku oma juttu. Ne olivat kaikki omalla tavallaan viehättäviä. Juuri omia itsejänsä. Tyttö ei ollut enää kukaan. Hän oli hukannut itsensä nälkään. Hän toivoi, ettei olisi koskaan alkanut laihduttamaan, että olisi vielä hän. Juuri omanlaisensa. 
***

 

Ei liene vaikea arvata, että kyse on omasta nuoruudestani. Vuosia syömishäiriöiden kanssa kamppailleena toivoisin kahden tyttölapsen äitinä, että kaikki tytöt (ja pojatkin) tietäisivät ainakin seuraavat asiat:
  • Mainosten, naistenlehtien, muotijuttujen jne. kuvat ovat rankasti käsiteltyjä. Kuvankäsittelyllä pystytään muuttamaan ihmistä kapeammaksi ja sileämmäksi, kenelläkään ei ole luonnostaan muovisen sileää barbieihoa.
  • Mallien, näyttelijöiden työhön kuuluu näyttää hyvältä. Heillä on omat kuntovalmentajat, kokit jne. jotka auttavat pysymään ammatin vaatimissa raameissa. 
  • Jokaisessa kehossa on paljon kaunista. Kun itsestään alkaa etsiä kauniita puolia, niitä alkaa löytää.
  • Muiden kommentit ulkonäöstä eivät ole totuuksia.
  • Laihuus ei tarkoita samaa kuin onnellisuus.


Kohdelkaa itseänne lempeästi, rakastaen.



28.7.2013

Enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia...

Niin. Kaikki alkoi yhdestä viattomasta kesälomakuvasta, joissa hiusten oma, luonnollinen väri näytti vähän tylsältä. Sellaiselta maantieltä, tiedättehän. Olin pysynyt värjäämättömyyshaasteessani ansiokkaasti jo yli vuoden! Sitten vaan jossain ihme mielenhäiriössä kipaisin markettiin illalla lasten kanssa ja valkkasin summamutikassa jonkun värin öövaaleeoiskiva-tyyliin kuopuksen riekkuessa pitkin marketin käytäviä. Lasten kömpiessä nukkumaan pistin värin päähän ja tadaa, hiukset oli vähän vaaleammat ja vähän sellaiset ehkä vaaleanpunertavat?

Nooh, olin joka tapauksessa menossa kampaajalle siistimään hiukset, niin varasin samalla ajan värjäykseen. Väriä sitten korjattiin, mutta se vaaleanpunaisuus tai joku oranssikeltaisuus tunki sieltä vielä läpi. Hölmö kun olen, en saanut suutani auki, että en tykkää, vaan maksoin kiltisti ja ostin jotain hiuksen harmaantajaa tjsp. taittamaan sävyä. En vaan kehtaa sanoa, että haluan värin korjauksen, jos on sellainen kiva kampaamo, missä olen käynyt ennenkin.

Sillä hopeajutulla se sävy sitten korjaantui ihan kivasti, mutta parin, kolmen viikon blondiuden jälkeen olin vakuuttunut, että ei, en tunne itseäni blondiksi, haluan takaisin brunetiksi. Menin sitten ostamaan kasvivärin, lasten jälleen riekkuessa mukana. Ajattelin, että se kasviväri olisi hellävaraisempi ja mulla oli siitä aiemmin hyviä kokemuksia. Tähän kohtaan vois laittaa note to self numero 1: Älä ikinä osta hiusväriä lasten kanssa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Menin tyytyväisenä kotiin värjäämään, odotin sen vaaditut kaksi tuntia väri ja muovimyssy päässä, ja tadaa - pääni oli sellainen vaalea porkkana. Harmitti. Ajattelin, että markettiväri se siellä kummittelee vielä. Nokkelana naisena en kuitenkaan tästäkään vielä lannistunut (tai siis en tajunnut luovuttaa) ja lauantaina mökille lähdettessä kipaisin luontaistuotekauppaan ostamaan vähän tummempaa kasviväriä muun perheen odottaessa parkkihallissa autossa. Note to self numero 2: Älä koskaan osta hiusväriä kiireessä muun perheen odottaessa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Mökillä sitten ei muuta kuin hiuksia värjäämään taas, tällä kertaa vieläpä vahvalla kahvilla terästettynä, jotta saa väriä vähän syvemmäksi. Sitten taas palloilaan kaksi tuntia värimössö ja muovimyssy päässä. Ja tadaa, hiukset on ihan porkkananväriset. Sellaiset mallia Ronald MacDonald. Värjäsin hiukset hyvin myöhään illalla, miehen ja mun isän ilmeet oli aamulla näkemisen arvoiset. Klovnivitseiltä ei vältytty.

"Jos käyt kaupassa, osta samalla yksi klovninenä, kiitos!", vitsaili rakas mieheni.

Tässä vaiheessa tajusin sitten katsoa väripakettia vähän tarkemmin, ja se olikin sitten mahonginpunaista eikä kastanjaa. Molemmat saksaksi "ma"-jotain. Onneksi olin myös jotenkin lievästi allerginen sille kasvivärille, naama tuntui aamulla turpealta ja silmäluomet oli vähän normaalia paksummat. Mietin, josko ostan itse marketista normivärin siihen päälle vai maksanko hiukka enempi notta ammattilainen tekee damage controlin. Päädyin ammattilaiseen, joita päivän varoitusajalla sunnuntaina olikin pilvin pimein tarjolla - not.

Ajeltiin mökiltä kotiin ja menin yhteen nimeltämainitsemattomaan ketjuliikkeeseen, joka sattui olemaan sunnuntaina auki. Halusin ruskeaa ja "ei porkkananpunaista" ja nyt olen jotakuinkin gootti!

Ei se ole tumma, sehän on ruskea eikä musta, sanoi kampaajasetä.

Tällä kertaa sain sentään suuni vienosti auki:
- Tää on aika tumma.
- Ei se ole tumma, sehän on katsos ruskea eikä musta. Se haalistuu kyllä, kun sitä pesee.
- Aijaa.

Sitten kipitin kassalle ja maksoin kiltisti. Pyöräilin kotiin ja esikoinen sanoi, että haluaa takaisin äitin omat hiukset. Niin no.

Loppuhuipennuksena katsoin kotona roskiksesta sen ensimmäisen kasvivärin paketin, niin se oli sitä samaa mahonginpunaista!!! "Aika kumma, että tää punainen tunkee aina täältä läpi." Värjäsin siis kahdesti blondit hiukset punaisella. Melko mystistä, että lopputulos oli porkkana! :D

Pahinta tässä kaikessa on, että mulla on sellainen fiilis, että tällaisia episodeja on mahtunut muitakin mun (hiusten) elämään. Nyt olin sentään jo sen verran vanhentunut ja viisastunut, että kunnollinen harmistus iski vasta tässä goottivaiheessa. Aikaisemmin jokaista inhaväriä on seurannut ahdistuskohtaus, nyt sentään vasta tässä lopussa. Harkitsen kyllä vielä jotain raitoja, mutta ehkä jossain oikeesti hyvässä kampaamossa. Tosin sitten jos nekin menee mäkeen, en ala.

Niin ja aloitan uudessa työpaikassa viikon päästä. Tukka hyvin, kaikki hyvin, eiku. :D

27.7.2013

Aikakone

Satu heitti Puutalobabyn haasteella. Ideana siis palata tiettyihin hetkiin menneisyydessä, ja vastata seuraaviin kysymyksiin:

1. Millainen olet ollut noina vuosina, noina aikoina?
2. Mitä olet ajatellut?
3. Millainen on ollut elämäsi?

4. Miltä olet näyttänyt?

Ajankohtina elokuu 1999, huhtikuu 2003, maaliskuu 2009, 18.9.2009 ja 17.7.2010.
Olipahan muuten homma etsiä noin vanhoja kuvia! Osa kuvista on kännykkäkameralla napsaistu paperikuvista.

Elokuu 1999

Olin tavannut silloisen kihlattuni, nykyisen ex-mieheni noin vuosi sitten. Muutettiin kahden kuukauden tuntemisen jälkeen yhteen mun asuntoon ja siitä sitten isompaan kolmioon, joka rempattiin kokonaan. Opettelin vielä tuntemaan uutta asuinaluetta, asuin ensimmäistä kertaa ikinä muualla kuin Helsingissä. 

Keväällä olin "valmistunut" vuoden kestävästä toimittajaopistosta ja nyt olin syyskuussa aloittamassa opiskelut yliopistolla. Olinkohan jo tässä vaiheessa käynyt aloitusinfossa järkyttymässä sitä pitkähiuksisten miesten määrää tiedekunnassa... (Arvaakohan tosta, mikä ala on kyseessä? ;)) En ollut yhtään varma, onko ns. mun ala, mutta ex-mieheni ja ex-anoppini saivat minut ylipuhuttua. Jännitin opiskelujen alkamista.

Olin mielestäni vähän liian lihava ja harmittelin lihasten menetystä kun olin pari vuotta aiemmin lopettanut yleisurheilun. Hiukset etsivät väriään.

Nassu. Tuskin kukaan enää tunnistaa. :D
Pientä pintaremonttia. ;)

Huhtikuu 2003

Tässä välissä oltiin myyty ex-miehen kanssa se ensimmäinen yhteinen kolmio ja muutettu vuodeksi mun vanhempien luokse odottamaan meidän uuden kodin valmistumista. Juuri ennen asunnon valmistumista oli polttarit ja mursin selkäni. Muutto oli tuskainen, en saanut kantaa mitään, ja yritin anella ex-miestä, kavereita ja siskoa tyhjentämään "vielä yhden muuttolaatikon". Mun sisäinen frendien Monica kärsi, kun asunto hohti uutuuttaan ja pursuili täysiä muuttolaatikoita! 

Vähän muuton jälkeen mentiin naimisiin, istuin häissä kahden ison tyynyn avustuksella murtuneella selällä (ehkä tän olisi voinut ottaa enteenä siitä, että ei ehkä kandee mennä naimisiin ;D). Jouduttiin perumaan häämatka, koska en pystynyt istumaan edes paria tuntia putkeen. 

Olin ekaa kertaa "äiti", meille oli vuotta tai paria aikaisemmin (iik, en muista!) tullut pieni borderterrierinpentu. <3

Mamman "vauva"
Olin valmistunut ja vakituisessa työssä. Kaikki oli hyvin vakiintunutta ja selkeää ikäänkuin, mutta mua ahdisti. Mulla taisi olla tässä kohtaa tai viimeistään kesällä iso parisuhdekriisi. Sellainen ollakko vai eikö olla. Mietin myös ns. uravalintaani, että onko se sitten oikea. Selkä askarrutti, että paraneeko se koskaan kokonaan.

Mulla taisi olla puolipitkät hiukset, vai olinkohan jo tässä vaiheessa leikkauttanut ne lyhyeksi poikatukaksi? Siellä ensimmäisessä kolmiossa asuessani kävin pitkään samalla kampaajalla siinä kodin lähellä, mutta nyt kävin vaihtelun vuoksi jossain poshissa helsinkiläiskampaamossa ja annoin vapaat kädet. :D 

Mökillä jo vähän isomman "vauvan" kanssa. Huomatkaa vihamielinen teiniangstiasento ja -ilme!

Maaliskuu 2009

Tässä välissä tapahtui ihan kauheasti kaikkea. Olin toipunut parisuhdekriisistäni ja jatkanut ex-miehen kanssa yhdessäoloa. Oltiin rempattu asunnon ullakkokerros asuinkäyttöön. Kovasti odotettu esikoinen oli syntynyt 2005 ja sitä oli seurannut elämäni rankin jakso, josta olin jo toipunut. Oltiin muutettu 2006 isompaan paritaloon ja erottu 2007 esikoisen ollessa 2,5-vuotias. Olin ensin muuttanut esikoisen kanssa kahdestaan pieneen kolmioon ja siitä sitten noin vuotta myöhemmin rivariin nykyisen mieheni kanssa.

Tässä kohtaa elämääni olin siis 4-vuotiaan tytön äiti, eronnut tytön isästä ja uudessa avoliitossa. Varsin tyytyväinen elämääni uusperhekipuiluja lukuunottamatta. Muistaakseni esikoisella oli aika voimakas neljän vuoden uhma. Lapsenkasvatukselliset ja ero- ja uusperheen toimintaan liittyvät asiat askarrutti. Pohdin, millainen aika- ja asumisjärjestely olisi esikoisen kannalta paras. 

Mies jonotti selkäleikkaukseen ja minä odotin keittiöremonttia. Ne osui sitten melkein päällekkäin. :/ Rakastin uutta keittiötä (!!!) mutta samalla oli tosi syyllinen olo, että mullistuksia inhoava mies joutui viettämään toipilasaikansa uudessa keittiössä kokkaillen. 

Elämäni kolmas keittiöremontti. Tuskin viimeinen. :)
Koirattomuus ahdisti, koira oli jouduttu lopettamaan tosi yllättäen sydänkasvaimen takia edellisen vuoden maaliskuussa. Olin ihan rikki siitä, meidän edellinen koira oli kuin mun ajatus, tiedettiin aina toisistamme, missä mentiin. Liikkis tämä nykyinenkin on ja rakas, totta kai, mutta en usko, että koskaan voi mihinkään toiseen koiraan mulla olla niin jotenkin, noh, sellainen sielunkumppanuus. Etsittiin uutta koiraa, mutta borderterrierin pentuja oli huonosti saatavilla ja pari pentuetta, joita odotettiin jäi tulematta kokonaan. Samalla jännitin, miten uuden koiran kanssa menisi, kun se edellinen oli tosiaan niin unelma.

Mulla oli puolipitkät hiukset. Kävin yleensä ihan vaan lähikampaamossa, enkä ollut koskaan tytyväinen lopputulokseen. Silti menin aina uudestaan. :D Kunnes sitten taas repäisin ja kävin jossain toisessa posh-kampaamossa, jossa hiusteni luonnollinen kihara löydettiin ja hiuksia vaan vähän "värihuuhdeltiin". Rutistelin ohjeiden mukaan muotovaahtoa kosteisiin hiuksiin, mutta en ikinä saanut niitä näyttämään samalta kuin kampaaja. (Shock! ;D)

Tässä nyt se posh-hiusmalli itse rypisteltunä. Ja omg kun olin hoikka!
Ensimmäistä kertaa sitten yleisurheilun lopettamisen olin alkanut lenkkeillä säännöllisesti ja olin vähän kiinteytynyt ja pudottanut painoa. Silti olin edelleen mielestäni taas sen pari kiloa liian lihava (story of my life!).


18.9.2009

Tässä vaiheessa aloin olla jo kaiken nähnyt oman alani ammattilainen. Olin lakannut haihattelemasta muita aloja. Paitsi silloin, kun iski ns. floristipäivä. Eli päivä, jona oma ala tökkii ihan kybällä ja houkutus seurata erään entisen työkaverin jalanjälkiä floristiksi on suuri! 
Työskentelin ensimmäistä kertaa konsulttina ja konsulttina toimiminen oli pienoinen järkytys. Oli monta floristipäivää. ;) Tuskailin konsulttibisneksen outoksien kanssa. 

Kotona olin onnellinen siitä, että meillä oli uusi borderterrieri. Tämä uusi oli varsinainen tuholainen entiseen verrattuna. :D Ensimmäinen koira söi pentuna tasan yhdet kengät, ovelasti sisäpuolelta. Tämä uusi teki sitten esim. tällaisia jäyniä:
Lapaset ja hatut sai kyytiä 
Möys kirjat maistui!
Tämä oli ihan paras! :D Emme vieläkään tiedä, miten voi pieni koira saada penkin käännettyä nurin ja ihan toiselle puolelle huonetta!
17.7.2010

Olin päässyt yli "ei ikinä enää lisää lapsia"-vaiheestani ja olin tukevasti raskaana. Vartaloni alkoi  muistuttaa sitä muumimuotoa, johon se nykyään tuntuu pysyvästi muokkautuneen. :/ Kesä oli ihan superhelteinen, olin ihan tuskissani ison mahani kanssa. Odotin kärsimättömänä syksyä ja vauvan syntymää.

Karvainen vauva oppii uimaan
Vauvanvaatteita pikkuiselle
Kesän alussa oltiin käyty Kreikassa tapaamassa miehen vanhempia. Hyvä tutustua tuleviin appivanhempiin siinä vaiheessa, kun ollaan jo naimisissa ja pulla uunissa. ;) Matka oli tosi ihana ja rentouttava, appivanhemmat tosi mukavia ja mulla oli suuria vaikeuksia palata arkeen sen jälkeen. 

Veneellä Kreikan meressä
Luin ahkerasti esikoisen kanssa kaikenlaisia pikkusisko-, pikkuveli- ja vauvakirjoja. Naurettiin yhdessä aina kohdalle, jossa vauva tanssi isosiskon masun päällä yöllä. Enteellistä. ;D

***

15.7.2013

Heinä, horsma ja huitominen

Havaitsin tänään, että intervallitreenit mökillä ei ole ihan kuningasajatus, jos kammoaa paarmoja! Lujaa (no siis vähän normaalia lujempaa ;) juostessa tulee puuskutettua hiilidioksidia ulos tymäkkää paarmanhoukuttelutahtia ja sitten taas palautusvaiheessa eteneminen on niin hidasta, että kaikki kulmakunnan paarmat on kimpussa.

Näppäränä tyttönä repäisin tienpientareelta ensin heinän, jolla huitoa paarmoja (käsitreeni samalla!). Heinä kuitenkin lurpahti hyvin vähäisen huitomisen jälkeen, jolloin avuksi piti ottaa astetta järeämpi ase, eli horsma. Se kestikin paarmojenvastaisessa sodassa heinää huomattavasti paremmin.

Kaupunkilaisen täsmäase paarmoja vastaan
Ihan vakavasti ottaen hatunnostoni kaikille niille, jotka treenaavat säännöllisesti paarmojen vaikutus-alueella. Saattaa tosin olla, että olen vaan ihan yliherkkä paarmoille, koska mummon mökkipaikkakunnalla niitä oli niinsanotusti ihan sikana. Eri lajisia jopa! Ne peruspuikulat, kolmionmuotoiset ja sitten jättimäiset vuohipaarmat. Täällä vanhempien mökillä sentään on vaan niitä peruspuikuloita.

Olenko jotenkin poikkeava paarmaherkkyydessäni, vai onko meitä paarmankammoajia muitakin? :) Entä mikä olisi paras ei-huitova paarmojen karkotusmenetelmä?

12.7.2013

Oman elämänsä Aku Ankka

Tiedättekö sen klassisen Aku Ankka-vitsin, jossa Aku maalaa itsensä nurkkaan lattiaa maalatessaan? Todistin tänään, että sen voi tehdä myös kesken terassin maalauksen, vaikka olisi poistumisreitti suunniteltuna. 

Olisi ehkä pitänyt luopua koko terassimaalauksesta heti alussa, kun terassiöljyä avatessa koko purkki hyppäsi ja sitä tahraavaa litkua roiskui ympäriinsä. Käsiin tuolla tekniikalla sai kyllä kivan feikkirusketuksen. Terassi ja tee-se-itse-rusketus samaan hintaan! Hyvä diili.


En tiedä, miten olisin päässyt pois terassilta sotkematta koko olohuonetta, jos mies ei olisi ollut kotona ja tuonut ylimääräisiä jätesäkkejä, joihin tunkea maalipönttö, allekirjoittaneen maaliset jalat ja kaikki maalaustarvikkeet. Note to self, jos seuraavaa kertaa koskaan tulee, suunnittele poistumisreitti mielellään ulkokautta, ei olohuoneen läpi. On nimittäin sairaan leviävää ja vetistä se terassimaali.

Ei mennyt muutenkaan ihan putkeen tänään, kun tilasin taannoin uuden pankkikortin, johon valitsin itse tunnusluvun. Näppäilin sitten neljä kertaa sen mielestäni valitsemani tunnarin väärin. Tänään tuli postissa tunnusluku (6 euroa, ihanan kallista!) ja paljastui, että olin näppäillyt väärin sen luvun siinä tunnuslukua tilatessa. Eli siis tyyliin jos oisin halunnut luvun 1234 olisin tilannut luvun 1233 ja sitten näppäillyt neljä kertaa sen 1234.

Onneksi mun mies on aika rauhallinen tapaus ja tottunut jo näihin mun töhöilyihin. Maalaukseenkin se toi tyynesti aina lisää jätesäkkejä. Vähän vaan kohotteli kulmiaan. :D

10.7.2013

Pupunkakkaa maahan nakkaan?

Joskus internet usuttaa ihmisen ihan outoihin tekoihin... Löysin tänään itseni illalla pihalta juoksutrikoissa kastelemassa lannalle löyhkäävää nurmikkoa!

Kaikki alkoi voikukista. Nyhdin niitä kaksi vuotta ja rapiat sitten raskaana ison mahan kanssa ja silti ne penteleet sen kuin lisääntyivät. Kunnes tänä vuonna meidän nurmikko oli valehtelematta enemmän voikukkaa kuin nurmikkoa. Ja sitten nyhdin taas niitä voikukkia, jonka tuloksena nurmikko oli kitukasvuista nurmikkoa ja paljaita multalaikkuja siellä, missä ennen oli voikukkia. 

Ruohonsiemen-kalkkipuuro à la pikkuapulaiset

Myönsin vihdoin tappioni voikukille ja googletin nöyränä RoundUpin käyttöä. Se oli nimittäin ainut rikkakasvien torjunta-aine, jonka tiesin. Puutarhanoviisille paljastui, että sitä ainetta pitäisi annostella täsmälleen voikukille ja muille ei-toivotuille otuksille puutarhassa, koska se tappaa myös nurmikon. (Ihmettelinkin päässäni etukäteen, että mistä se tietää tehota vaan voikukkiin, muttei nurmikkoon!) Jossain suositeltiin lääkeruiskua (!!!) voikukkien tappoon ko. aineella, joten tässä vaiheessa hylkäsin tyystin myrkkylähestymistavan. En muista, millä hakusanoilla ryhdyin seuraavaan voikukkahyökkäykseen Googlen välityksellä, mutta törmäsin tähän. Kuulosti hyvältä, joskin kovin jotenkin hipahtavalta. Mutta mitäpä sitä ei puutarhakärpäsen puraisema perheenäiti tekisi nurmensa pelastaakseen, joten kipaisin sitten ostamaan pussillisen kalkkia ja pussillisen jotain kanankakkamaiselta haisevaa lannoitetta, jonka etupuolella on pupun kuva. Niin, ja josta koira tykkää kuin hullu puurosta. Huoh.

Aineiden levitys ei mennyt ihan unelmasti, kun mulla oli yhtäkkiä kaksi kappaletta kylvynraikkaita innokkaita apulaisia ja sitten yksi karvainen apulainen, joka halusi syödä kaikki ne ihanat lannoiterakeet. Tossa kuvassa on nyt lopputulos nurtsin kastelun jälkeen. Pikkasen on tiheässä uusia nurmikonsiemeniä kiitos apulaisten, ja kalkkirakeetkin vähän klimpissä, mutta jäämme innolla odottamaan, mitä tästä tulee! (Ja saako koira vatsanväänteitä biolannoitteesta...)

Olisi pitänyt vielä kysyä, että mitä voi tehdä haudan takaa kummittelevalle kirsikkapuulle, joka lykkää jumalatonta vauhtia uusia kirsikkapuun taimia kuolleista juuristaan! Tai siis tietty poistaa ne juuret, mutta sitten meillä ei taitaisi olla enää juuri nurmikkoa ollenkaan, iso kuoppa vaan.

ps. Ihan itse maksoin ja googletin.  Niin ja tuloksistakaan ei vielä ole takuuta. ;)

5.7.2013

Kärsimätön ja sen kaveri lomailee

Ollaan nyt lomailtu kuopuksen kanssa viikko kahdestaan. Mies on vielä töissä. Muuten ihan jees, mutta apua tuon hitaastilämpeävää temperamenttia. Minä ja esikoinen ollaan mallia ajattelee ennenkuin sanoo tai tekee. Kuopus pohtii. Pitkään.
Ei oltu pitkään aikaan käyty uimahallissa ja tuttu uimahalli oli kiinni. Uudessa uimahallissa kuopus halusi ensin epäluuloisena kahluualtaaseen kävelemään. Viitisentoista minuttia kahluuallasta mittailtuaan suostui porealtaaseen. Sitten takaisin kahluualtaaseen, ei missään nimessä lastenaltaaseen! Sitten kun uintiaika oli melkein jo lopussa, uskaltautui kokeilemaan lastenallasta ja tykkäsi. Ja sitten ei olisikaan halunnut lähteä pois, kun tuli lähdön aika.

Verkkaista tuumailua
Eilen oltiin rannalla. Hiekka oli epäilyttävää, samoin meri. Hiekkakakut oli nounou. Mutta hyvin onnelliselta se silti näytti. Tiiraili lintuja ja hymyili. Söi eväät hyvällä ruokahalulla. Ja halusi käpertyä äidin viereen lepäämään.

Ihan hienoa laatuaikaa tämä kahdenkeskinen loma. Jokseenkin tehokasta kärsivällisyysharjoittelua vain itselle, kun olen niin kärsimätön ja heti poikki ja pinoon -tyyppinen. Pitää oikein hakemalla hakea se zen-tila ja venyä vielä sittenkin kun on jo ratkeamassa. On se hassua, miten erilaisia luonteita samaankin perheeseen mahtuu! :)

29.5.2013

Niin että kuka tässä on tymä, häh?


Olen onnistunut ehdollistamaan koiramme katsomaan minua namien toivossa aina kun lenkillä tulee vastaan ihmisiä ja/tai koiria. Tai sitten koira on onnistunut ehdollistamaan minut antamaan sille namin aina kun se katsoo omistajaansa kiltisti. Mene ja tiedä.

Tuo koiruus ei ole mikään älykkö. Tai niin olen ainakin luullut. Nyt en oikein tiedä. Olemme nimittäin opettaneet sille ilmaisun "bed!" jolloin se menee omaan häkkiinsä. Siirsin häkin portaiden alle ihan vastakkaiseen kulmaan huonetta kuin missä se ennen oli. Nyt jos tuolle otukselle sanoo "bed!" se menee sinne nurkkaan, missä häkki oli ennen. Tyhmää vai tosi fiksua? *raapii päätään*

26.5.2013

Ohi on!

Kyllä lähtee!!!
Ja lähti!!! Ihan kirkkaasti yli omien odotusten.

Oli ihan mieletöntä!
Ennen juoksua jännitti kamalasti. Startin jälkeen fiilis oli ihan super. Kadut täynnä juoksijoita, autot ja ratikat pysähdyksissä. Ihmiset vilkutteli ratikasta ja ratikkakuski kuvasi meitä. (Tähän kyllä mies kommentoi jotain skeptistä sedän tarkoitusperistä... :D)

Jossain kohtaa juoksua mulle tuli ihan tippa linssiin, kun oli niin siistiä juosta. Että tässä sitä nyt vaan ihan pokkana oikeesti juostaan 10 kilsaa! Ja niin vaan kuulkaas juostiin. Yksi jopa revähtäneellä nilkalla!!!

Niin ja yleisurheiluaikoina en oikein koskaan tykännyt kilpailuista. Tykkäsin treenata. Nyt tuntuu, että tuo itse tapahtuma oli kyllä ihan mahtava juttu. Jotenkin sellaista aivojumppaakin siinä juoksun lomassa vähän miettiä, minkä juoksulinjan ottaa ja mihin asti himmailla ja koska voi revittää jne. Että ei ollut kyllä tylsää tossua toisen eteen lättäämistä. Ja lisäväriä toi tietty kaikenkirjavat kannustajat reitin varrella, suloisista vauvoista jaksuhaleja toivotelleisiin bordellipelleihin ja eläkeläisten puhallinorkesteriin. :) Että nyt jos siellä ruudun takana on muita kaltaisiani sohvaperunoita, niin rohkeasti vaan tossut jalkaan ja menoksi, ensi vuoden Naisten Kymppi on oikein hyvä tavoite. ;)

Skumpat juotu ja muffinssit syöty.
Kiitos <3
Vielä erityiskiitos Pågenille sikahyvistä muffinseista maalissa ja Llagrima D'or:lle sikahyvästä shampanjasta. Olin luullut, etten ole shampanjaihmisiä, mutta väärässäpä olin! Niin ja bonuskiitokset radioasema NRJ:lle, joka reitin varrella tarjosi sporttijuomaa juoksunewbielle, joka ei tajunnut, että kyseinen koju oli tarkoitettu lähinnä NRJ:n juoksijoille. Dou! Repesin itsekseni kesken juoksun, kun reitin varrelle alkoi putkahdella eri firmojen tarjoilupisteitä ja tajusin, miksi niitä mukeja oli vähemmän kuin muilla juomapisteillä. :D 
Reitin varrella tarjoillut suolakurkut sentään tajusin syödä enkä esim. tunkea sieraimiin tai muuta vastaavaa. ;)

Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan ja vähän viisaampana! 


ps. Ai niin, ja ekstrasuperhyperkiitokset Organic Spiritille hieronnasta heti juoksun jälkeen! Jalat on oikein hyvässä kunnossa tänään, oisin luullut, että jumahtaisi ihan täysin, mutta eipäs jumahtaneet. :)

25.5.2013

Juoksuvalmistelut

Aamuvoimistelu päivää ennen juoksua:
  • Nypi voikukkia kyykkyasennossa pari tuntia
  • Tappele villiintyneen ruusupuskan ja leikkureiden kanssa n. puoli tuntia auringonpaisteessa pitkähihaisessa, koska piikit
  • Jätä itsesi (ja koira!) lukkojen taakse. Muista, että sisko ja vanhemmat ovat muun perheen lisäksi mökillä, joten kellään ei ole vara-avainta lähettyvillä. Hypähtele ja kiljahtele harmistuneesti, jolloin koiranhoitajana joskus toiminut naapuri havaitsee sinut ja muistaa, että sillä on ehkä avain.
  • Hae avaimet sisältä koiranhoitajanaapurin avaimilla ja liimaa ne otsaasi. 
  • Kärrää kottikärryllinen voikukkasilppua ja ruusunoksia jätelavalle
  • Huomaa olevasi huomattavan janoinen, ja muista samalla unohtaneesi lounaan. 

Juoksutreenit päivää ennen kisaa:
  • Huomaa, että talon ainoa aurinkorasva on matkustanut mökille ja lähde apteekkiin ostamaan uutta aurinkorasvaa sekä rakkolaastareita kesäkenkien raatelemiin kantapäihin
  • Tajua apteekissa, että tarvitset jonkun kantovempeleen, mihin laittaa lompakko, kännykkä ja aurinkolasit (ja avaimet, ne avaimet!) juoksun ajaksi. Ramppaa ympäri ostoskeskusta vertailemassa erilaisia vyölaukkuja, juomareppuja, juoksureppuja ja käsivarsilaukkuja (armbands?).
  • Anna mopon karata ihan vapaasti ja osta myös juoksuasu. Kauppakeskuksesta poistuessasi tajua, että olet osallistumassa Naisten Kympille ja että joudut todennäköisesti kävelemään osan matkasta. Juoksupuvussa. 


Tosiurheilijan yhdistetty lounas ja päivällinen


Keskittyminen juoksua edeltävänä iltana:
  • Ostoskeskuksessa ravaamisesta nuupahtaneena vuokraa pari leffaa ja osta karkkia. 
  • Makaa sohvalla meditatiivisesti leffaa tuijottaen
  • Plussaa siitä, jos keskittyminen tehdään jossain muualla kuin kotona. Kuten kotikodin sohvalla koiran kanssa evakossa, koska talkoot ja yli-innokkaat naapurit. (Tosiurheilija ei ota loukkaantumisriskiä pihatalkoissa päivää ennen kisaa. Paitsi ne voikukat, mutta se oli aamupäivällä.)

Tadaa, olet valmis juoksemaan kymmenen kilometriä! 

19.5.2013

Viikko H-hetkeen!

Kunto ei vielä ole kovin hääppöinen, edelleen semmoista juoksuakävelyä tämä meno. Sen verran usein ollut meillä nyt keväällä flunssaa, että harjoitusputki on katkennut keskimäärin joka toinen viikko. Mutta kyllä sitä on ilmeisesti kuulkaas tullut lenkkeiltyä! Ainakin tuo 2-vuotias leikki tänään leikkiä, jossa "pitää mennä lenkille, byebye". Huomatkaa pitää. :D




Aikatavoitteet taidan siis suosiolla unohtaa tänä vuonna Naisten Kympiltä, mutta se on kuulkaas sitten ensimmäinen kerta kahdensaantoista vuoteen kun juoksen 10 kilsaa! Pisin harkkalenkki on nyt ollut jotain 7+ kilsaa. Vaikkei tässä suorituksilla kauheasti henkseleitä paukutella, niin tuntuu, että jokin on silti muuttunut:

Muutokset fysiikassa

  • Penikat ei enää kipeydy pienestäkin hölkästä
  • Syke laskee nopeammin nousun jälkeen
  • Jaksan paremmin touhuta lasten kanssa ulkona
  • Tähän ois kiva listata, että oon ihan superkiinteä ja paino pudonnut mooonta kiloa, mutta ihan samassa se on pysynyt. Enkä nyt mitään ihmeempää kiinteytymistäkään ole havainnut, eikä kukaan muukaan ole sellaista kommentoinut. Tosin rasvaprosentin laskeminen varmaan vaatisi jotain ruokavaliomuutoksiakin ja on varmaan muutenkin aika hidasta? 

Muutokset korvien välissä
  • Lenkille tai ulos lähteminen ei useimmiten tunnu enää niin vaikealta tai monimutkaiselta. Joskus tuntuu jopa ihan kivalta ja sellaiselta klassiselta "äidin omalta ajalta". Tsiisus, mikä klisee. :)
  • Liikunta on jotenkin ujuttunut elämään niin, että oikein miettii, että onko tässä nyt pakko mennä autolla, vai päästäisiinkö ne kävellen tai pyörällä. 
  • Olen alkanut tykätä enemmän ulkona olemisesta. Ollaan asuttu tässä kohta viisi vuotta, ja nyt on ensimmäinen kesä, kun aidosti huvittaa olla ulkona möyrimässä puutarhaa. (En tosin tiedä, liittyykö tämä nyt juoksemiseen, mutta sovitaan, että liittyy. ;) 
En oikein tiedä, onko pitkänmatkanjuoksu se mun juttu näin aikuisena, mutta säännöllinen ulkoilu (krääh, toinen klisee) on kyllä ujuttautunut arkeen. (Pitää varmaan kohta ostaa tuulipuku ja kävelysauvat!) Ensi sunnuntaina nostan maljan maaliinpääsyn ja säännöllisen liikunnan kunniaksi. Ja tietty myös niiden nopeampien mutsien aikojen kunniaksi! ;)

13.5.2013

Torstaina 9.5. klo 17:23:38 kaikki oli täydellistä

Idyllistä

Tajusin tänään yhden ihan megalomaanisen suuren pienen asian. (Ja jonka moni muu on varmasti tajunnut jo paljon aiemmin ja paljon vähemmällä pohdinnalla!) Olen varmaan koko aikuisikäni metsästänyt sellaista optimaalista sitkua. Sitku tää, toi ja tuo, niin sitten on kaikki täydellistä.

Tänään oivalsin, että ehkä sitä täydellisyyttä ei ikinä tule (daa!), ehkä tämä lapsiperheen elämä on as good as it gets-tyyppistä, ja täydellisyys, onni jopa, näyttäytyy vain hetkittäin. Yhden nanosekunnin ajan istut sohvalla teekuppi kädessäsi, koira jaloissasi nukkuen. Astianpesukone hyrrää taustalla, lapset leikkivät iloisena ja sovussa lattialla, mies lukee kirjaa nojatuolissaan. Katsot ikkunasta ulos ja huomaat puiden alkavan vihertää - niin kaunista! Ja seuraavassa hetkessä jompi kumpi lapsista kiljuu naama punaisena, koira tönäisee teekupin sohvalle jne.
Kunnes taas jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin tulee taas se nanosekunti, jonka voimin jaksaa ratkoa sadatta kertaa samaa riitaa iPadin pelivuorosta, siivota koiran ripulikakkoja arkiaamuna lattialta, sumplia kumpi jää pois töistä kun lapsi on kipeä tai säilyttää malttinsa kuopuksen parituntisen aamunavauksellisen uhmaraivarin aikana.

Ehkä musta ei koskaan tule sitä pullantuoksuista uraäitiä, joka iloisena kirmailee superkuntoisena metsässä treenaamassa maratonia varten ja jonka superlapset esittää hymy huulilla pianosonaatteja tehtyään ensin läksyt kiltisti, mutta ainakin mulla on ne hetket. Ja muuten kaikki on juuri niin kuin olla pitää, ihan tavallisen epätäydellistä. <3

3.5.2013

Organic Spirit

Koskaan ei ole hieronta tullut niin tarpeeseen kuin tänään! Olkapää/hartia/mikälie oli ihan jumissa maanantaisen treenirykäisyn jälkeen. Turvauduin sponsoriksemme lupautuneeseen Organic Spiritiin ja varasin tunnin hieronnan. Hieronnan jälkeen ovesta ulos astuessa tuntui, kuin olkapäiltä olisi pudonnut monen kilon painoinen taakka pois. 

 
Hoitola oli ihanan kotoisa, mutta ei liian hippi. :) Menen varmasti toistekin. Syksyllä olisi alkamassa äiti-vauva -jooga. Meidän lapsukaiset on jo liian vanhoja vauvaksi kelvatakseen, mutta visioin hierojana toimineelle Terhille, että sellainen rauhoittava äiti-taaperojooga illalla olisi ihana. Arkisin ei aina raaski lähteä yksin harrastaaan, niin joku rauhallinen yhteinen liikuntajuttu olisi luksusta. <3

1.5.2013

Miksei joka viikon keskellä voisi olla vapaapäivä? Ja mielellään juuri tällainen ihana, aurinkoinen. Päädyttiin esikoisen kanssa puistoon, laskin liukumäestä monta kertaa ja kiipeilin kiipeilytelineessä. Puisto oli tyhjä ja esikoinen valitti kaverin puutetta, niin rupesin sitten sille kaveriksi. Jälkeenpäin mietin, että miten sitä tuleekin yleensä oltua niin tylsä ja aikuinen. Jotenkin etenkin esikoisen kohdalla on yrittänyt oikein kasvattamalla kasvattaa sitä, hampaat irvessä. Puistoilun jälkeen mietin, että miksei sitä voisi useammin heittäytyä hetkeen, ja nauttia lapsista. Tai siis osaan nauttia sellaisista rauhoittumishetkistä ja läheisyydestä, mutta pelleilyhetkiä vasta opettelen. Etenkin pelleilyhetkiä, joihin liittyy joku potentiaalinen vaaran elementti, kuten kiipeilyteline. Tai sohvalla pomppiminen.



Puistoilun ja vielä toisen puistoilun ja pyörälenkin jälkeen istutettiin vielä esikoisen kanssa pieni kukkapenkki pihalle kuopuksen vedellessä sikeitä pyörävaunussa. Tuli ihan kesäfiilis, ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen.

Juoksusta

Maanantaina treenattiin Esport Centerissä vauhtikestävyyttä. Nyt kun porukka oli jo tutumpaa oli tosi kiva nähdä kaikkia, juttua olisi varmasti riittänyt vaikka kuinka pitkään. Opin myös vähän kantapään kautta, että ehkä kannattaisi ottaa treenaaminen ihan hissukseen oman kunnon mukaan... Innostuin nimittäin vetämään kaksi kierrosta radan ympäri lähes maksimisykkeillä, sillä seurauksella, että nyt on pari päivää ollut sydän tai joku lihas tai jotain kipeenä... Mies väittää, että ei voi olla sydän, mutta musta nimenomaan tuntuu, että on. Paheni ainakin pyöräillessä ylämäissä ja muutenkin sykkeen noustessa. :/ Seuraavaksi ajattelin mennä ihan vaan kävelylle, jotta ne sykkeet on sitten varmasti alle sen 140. Treenien teoriaosuudesta sai taas myös vähän lisämotivaatiota pitää ne sykkeet oikeesti matalana, koska nimenomaan matalilla sykkeillä palaa rasvaa! ;)


Oon ihan rakastunut mun Siggin sponssipulloon. Se kulki mukana myös puistoillessa ja pyöräillessä. Täytyy ehkä vaan hankkia lapsille omat pienet, esikoinen nimittäin väittää, että vesi maistuu tosta paremmalta kuin sen omasta juomapullosta, joten mun vedet katoaa aina parempiin suihin. :D

Muoks. Sellainen disclaimer nyt pakko mainita, että päivä ei suinkaan ollut niin idyllinen, kuin teksti antaa ymmärtää. Päivään saattoi sisältyä myös muutama äidillinen pyörien kanssa säätämiseen liittyvä voimasanoilla höystetty kilahdus, kuopuksen "haluu ite vävee"-ulinaa, ja "mennää puistoooo" huutelua pyöräkärrystä ennen simahdusta, lasten nahistelua sohvalla , sekä riita miehen kanssa uunipellin käytöstä muffinsseja leipoessa. Kokonaisuutena ihan superihana päivä kuitenkin! Ja muffinssit oli hyviä, uunin tilaa en ole katsonut. Olkoot sotkuinen! ;P

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails