1.9.2013

Minusta tulee isona

Minusta piti tulla isona kukkienhoitaja, laulaja tai salapoliisi. Tässä järjestyksessä. Kukkienhoitajaksi olisin todennäköisesti ollut liian kärsimätön, laulajaksi taas ei riittäisi ääni (enkä varmaan muutenkaan olisi ihan kotonani huomion keskipisteenä). Salapoliisimaista päättelyä sen sijaan tarvitsen nykyisessä ammatissani usein. En tosin vieläkään tiedä, tuleeko minusta isona nyt se mikä olen, vai jätänkö toimiston pölyt taakseni ja alan floristiksi, kuten megakökköinä toimistopäivinä tapaan ajatella.

Oli oikeastaan ihan sattumaa, että minusta tuli se, mikä nyt olen. Lukion jälkeen minusta piti tulla toimittaja. Tein alan opintoja ja työharjoittelua, mutta joku siinä toimittajuudessa kuitenkin tökki. Ehkä olin liian laiska tai introvertti lähtemään toimiston lämmöstä talviseen lumituiskuun ihmisiä haastattelemaan. Tykkäsin kyllä kirjoittaa, mutta en välttämättä niistä aiheista, mistä piti, enkä sillä vauhdilla kun haluttiin. Lisäksi mietin aina (liikaa!), tuliko jutusta haastateltavani näköinen vai olenko ymmärtänyt jonkun asian väärin ja antanut jostain ihmisestä ihan erilaisen kuvan, kuin se oikeasti on. (Ja kyllä, otan asiat toisinaan liian vakavasti!)

Toimittajakokeilun jälkeen menin ummikkona yliopistolle opiskelemaan alaa, josta en ihan kauheasti etukäteen tiennyt. Motiivi valmistua oli kova, ja yllätyksekseni ala tuntui mielenkiintoiselta. Menin töihin ja valmistuin. Koin monia floristipäiviä ja monia "WTF, missä se piilokamera on"-päiviä. Mutta pikkuhiljaa alun rimpuilun jälkeen olen nyt kohtuullisen varma siitä, että tämä on se "mun" ala. Olen ajatellut keskittyä työelämässä asioihin, jotka tuntuvat mielenkiintoisilta, titteleistä viis.

Seuraava "minusta tulee isona" tavoite liittyykin oikeastaan enemmän ikääntymiseen. Toivon, että minusta tulee joku päivä mummo. Ja että osaan leikkiä, kertoa satuja, heittäytyä ja tehdä hassuja juttuja vielä vanhanakin. Ja että teen asioita fiiliksellä, enkä välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Ajattelin ruveta isona vähän höpsöksi ja onnelliseksi. Niin ja sitten kun lapset muuttavat omaan kotiin, ajattelin ottaa viisi koiraa. "Crazy dog lady", kuten mieheni asian ilmaisee.

5 kommenttia:

  1. Hei oispa mahtavaa olla crazy dog lady! Paljon parempaa kuin crazy cat lady ;)

    VastaaPoista
  2. Mulla oli vähän vastaava toimittajakokemus. Yritin vähän kouluttautua sivuainevalinnoilla sinne päin, kunnes kävi selväksi, ettei minusta ole asiakirjoittajaksi ja haastatteleminen oli pelottavinta maailmassa. Oli lopulta tosi helpottavaa myöntää itselle, ettei minusta tule toimittajaa.

    VastaaPoista
  3. Tykkään! Ja susta olisi voinut tulla laulava salapoliisi, olis ollut siisteintä.

    Mutta aika siistejä sun nykyisetkin hommat on. Olen vähän kade. Ja tulevaisuudensuunnitelmatkin kuulostaa oikein hyviltä.

    VastaaPoista
  4. Laulava salapoliisi, joo! Pistän korvan taakse vaihtoehdoksi floristille. ;)

    Siina: Lohduttavaa, etten ole ainoa kirjoittamisesta pitävä mutta toimittajuuden ei ihan omakseen kokeva. Mulla on kyllä välillä ikävä kirjoittamista, siitä tämä blogikin taisi aikoinaan saada alkunsa. Mutta yleisesti ottaen olen kyllä helpottunut, ettei tarvitse lähteä sinne lumisateeseen haastattelemaan, ja muutenkin nykyisellä omalla alalla taitaa olla paremmat työehdot. Mitä nyt yt:t aina välillä iskee, mutta noinniinkuin periaatteessa vakituisilla työsoppareilla mennään.

    Paula: No eikö! :D

    VastaaPoista
  5. NO tosiaan, sieltä se tuli! Mainiota. Mummoina nähdään!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails