Mitä tänään syötäisiin?

Tämänkertainen ainekirjoitushaaste oli niin vaikea, että myöhästyin kokonaisella päivällä!

Logo (C) Täti-ihminen Arjen takaa -blogista

"Laatiloo", huutaa kuopus, jos siltä kysytään, mitä syödään. Ja sen kanssa tietysti "keppussun". Meidän arkiruoka (ja vikonloppuruokakin luvattoman usein) on linjaa makaronilaatikkoa ja ketsuppi, eineksiä siis. Pinaattilätyt on kanssa pop, samoin karjalanpiirakat. Leipää ja jugurttia tulee myös välillä tarjottua ruokana.

Mies on sellainen fiilistelijäruoanlaittaja, kokkaa pitkään hauduttaen jne. Minä taas olen auttamattoman tumpelo keittiössä. En tiedä, onko syynä ainainen kärsimättömyyteni vai mikä, mutta jotenkin onnistun aina sössimään kokkaukset tavalla tai toisella. Olen tehnyt "hairy" pastaa ja rapeaa riisiä. Sämpylöitä, joista mies söi yhden silkasta tunnollisuudesta ja sisko ei saanut alas kuin puolikkaan. Lapset ovat luonnehtineet kokkauksiani muun muassa ilmaisulla "näyttää pelottavalta". Usein ruuan ulkonäkö kokkauksen valmistuttua yllättää kokkaajankin. Ei mene niin kuin Strömsössä meidän keittiössä, ei. :)

Yhdellä arkiviikolla onnistuin ruuanlaitossa. Se oli viikko, jona tilattiin ruuat kotiin Middagista. Olin kotona flunssassa ja hienot, pilaantuvat raaka-aineet sai aikaan kokkausstressin (!) ja kokkasin sitten hiki hatussa noin puolitoista tuntia per ateria. Ja ohjeet kyllä kait oli yksinkertaisia, mutta ei sellaisia heitä-tuorepasta-veteen-ja-avaa-tomaattikastikepurkki -yksinkertaisia. Mun kirjoissa kahden kattilan käyttäminen yhden aterian valmistamiseen lasketaan monimutkaiseksi. Soseuttimen (se puikula juttu, mikä sen nimi nyt on?) kaivaminen kaapista lasketaan jo gourmetkikkailuksi!

Kaikista vaikein asia ruuanlaitossa on kuitenkin kaupassa käymisen, syömisten suunnittelun ja kokkaamisen synkkaaminen. Siksipä meillä yleensä mennäänkin eineslinjalla. Mua lohduttaa tieto siitä, että äidin työkaverin lapsi eli pelkästään eineksillä, ja siitä tuli varsin fiksu ja filmaattinen aikuisena. Ehkä noi omatkaan ei mene ihan täysin pilalle. Niin ja esikoinen on ainakin yleensä syvän epäluuloinen, jos kokkaan, joten parempi ehkä näin! ;)

Enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia...

Niin. Kaikki alkoi yhdestä viattomasta kesälomakuvasta, joissa hiusten oma, luonnollinen väri näytti vähän tylsältä. Sellaiselta maantieltä, tiedättehän. Olin pysynyt värjäämättömyyshaasteessani ansiokkaasti jo yli vuoden! Sitten vaan jossain ihme mielenhäiriössä kipaisin markettiin illalla lasten kanssa ja valkkasin summamutikassa jonkun värin öövaaleeoiskiva-tyyliin kuopuksen riekkuessa pitkin marketin käytäviä. Lasten kömpiessä nukkumaan pistin värin päähän ja tadaa, hiukset oli vähän vaaleammat ja vähän sellaiset ehkä vaaleanpunertavat?

Nooh, olin joka tapauksessa menossa kampaajalle siistimään hiukset, niin varasin samalla ajan värjäykseen. Väriä sitten korjattiin, mutta se vaaleanpunaisuus tai joku oranssikeltaisuus tunki sieltä vielä läpi. Hölmö kun olen, en saanut suutani auki, että en tykkää, vaan maksoin kiltisti ja ostin jotain hiuksen harmaantajaa tjsp. taittamaan sävyä. En vaan kehtaa sanoa, että haluan värin korjauksen, jos on sellainen kiva kampaamo, missä olen käynyt ennenkin.

Sillä hopeajutulla se sävy sitten korjaantui ihan kivasti, mutta parin, kolmen viikon blondiuden jälkeen olin vakuuttunut, että ei, en tunne itseäni blondiksi, haluan takaisin brunetiksi. Menin sitten ostamaan kasvivärin, lasten jälleen riekkuessa mukana. Ajattelin, että se kasviväri olisi hellävaraisempi ja mulla oli siitä aiemmin hyviä kokemuksia. Tähän kohtaan vois laittaa note to self numero 1: Älä ikinä osta hiusväriä lasten kanssa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Menin tyytyväisenä kotiin värjäämään, odotin sen vaaditut kaksi tuntia väri ja muovimyssy päässä, ja tadaa - pääni oli sellainen vaalea porkkana. Harmitti. Ajattelin, että markettiväri se siellä kummittelee vielä. Nokkelana naisena en kuitenkaan tästäkään vielä lannistunut (tai siis en tajunnut luovuttaa) ja lauantaina mökille lähdettessä kipaisin luontaistuotekauppaan ostamaan vähän tummempaa kasviväriä muun perheen odottaessa parkkihallissa autossa. Note to self numero 2: Älä koskaan osta hiusväriä kiireessä muun perheen odottaessa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Mökillä sitten ei muuta kuin hiuksia värjäämään taas, tällä kertaa vieläpä vahvalla kahvilla terästettynä, jotta saa väriä vähän syvemmäksi. Sitten taas palloilaan kaksi tuntia värimössö ja muovimyssy päässä. Ja tadaa, hiukset on ihan porkkananväriset. Sellaiset mallia Ronald MacDonald. Värjäsin hiukset hyvin myöhään illalla, miehen ja mun isän ilmeet oli aamulla näkemisen arvoiset. Klovnivitseiltä ei vältytty.

"Jos käyt kaupassa, osta samalla yksi klovninenä, kiitos!", vitsaili rakas mieheni.

Tässä vaiheessa tajusin sitten katsoa väripakettia vähän tarkemmin, ja se olikin sitten mahonginpunaista eikä kastanjaa. Molemmat saksaksi "ma"-jotain. Onneksi olin myös jotenkin lievästi allerginen sille kasvivärille, naama tuntui aamulla turpealta ja silmäluomet oli vähän normaalia paksummat. Mietin, josko ostan itse marketista normivärin siihen päälle vai maksanko hiukka enempi notta ammattilainen tekee damage controlin. Päädyin ammattilaiseen, joita päivän varoitusajalla sunnuntaina olikin pilvin pimein tarjolla - not.

Ajeltiin mökiltä kotiin ja menin yhteen nimeltämainitsemattomaan ketjuliikkeeseen, joka sattui olemaan sunnuntaina auki. Halusin ruskeaa ja "ei porkkananpunaista" ja nyt olen jotakuinkin gootti!

Ei se ole tumma, sehän on ruskea eikä musta, sanoi kampaajasetä.

Tällä kertaa sain sentään suuni vienosti auki:
- Tää on aika tumma.
- Ei se ole tumma, sehän on katsos ruskea eikä musta. Se haalistuu kyllä, kun sitä pesee.
- Aijaa.

Sitten kipitin kassalle ja maksoin kiltisti. Pyöräilin kotiin ja esikoinen sanoi, että haluaa takaisin äitin omat hiukset. Niin no.

Loppuhuipennuksena katsoin kotona roskiksesta sen ensimmäisen kasvivärin paketin, niin se oli sitä samaa mahonginpunaista!!! "Aika kumma, että tää punainen tunkee aina täältä läpi." Värjäsin siis kahdesti blondit hiukset punaisella. Melko mystistä, että lopputulos oli porkkana! :D

Pahinta tässä kaikessa on, että mulla on sellainen fiilis, että tällaisia episodeja on mahtunut muitakin mun (hiusten) elämään. Nyt olin sentään jo sen verran vanhentunut ja viisastunut, että kunnollinen harmistus iski vasta tässä goottivaiheessa. Aikaisemmin jokaista inhaväriä on seurannut ahdistuskohtaus, nyt sentään vasta tässä lopussa. Harkitsen kyllä vielä jotain raitoja, mutta ehkä jossain oikeesti hyvässä kampaamossa. Tosin sitten jos nekin menee mäkeen, en ala.

Niin ja aloitan uudessa työpaikassa viikon päästä. Tukka hyvin, kaikki hyvin, eiku. :D

Oman elämänsä Aku Ankka

Tiedättekö sen klassisen Aku Ankka-vitsin, jossa Aku maalaa itsensä nurkkaan lattiaa maalatessaan? Todistin tänään, että sen voi tehdä myös kesken terassin maalauksen, vaikka olisi poistumisreitti suunniteltuna. 

Olisi ehkä pitänyt luopua koko terassimaalauksesta heti alussa, kun terassiöljyä avatessa koko purkki hyppäsi ja sitä tahraavaa litkua roiskui ympäriinsä. Käsiin tuolla tekniikalla sai kyllä kivan feikkirusketuksen. Terassi ja tee-se-itse-rusketus samaan hintaan! Hyvä diili.

En tiedä, miten olisin päässyt pois terassilta sotkematta koko olohuonetta, jos mies ei olisi ollut kotona ja tuonut ylimääräisiä jätesäkkejä, joihin tunkea maalipönttö, allekirjoittaneen maaliset jalat ja kaikki maalaustarvikkeet. Note to self, jos seuraavaa kertaa koskaan tulee, suunnittele poistumisreitti mielellään ulkokautta, ei olohuoneen läpi. On nimittäin sairaan leviävää ja vetistä se terassimaali.

Ei mennyt muutenkaan ihan putkeen tänään, kun tilasin taannoin uuden pankkikortin, johon valitsin itse tunnusluvun. Näppäilin sitten neljä kertaa sen mielestäni valitsemani tunnarin väärin. Tänään tuli postissa tunnusluku (6 euroa, ihanan kallista!) ja paljastui, että olin näppäillyt väärin sen luvun siinä tunnuslukua tilatessa. Eli siis tyyliin jos oisin halunnut luvun 1234 olisin tilannut luvun 1233 ja sitten näppäillyt neljä kertaa sen 1234.

Onneksi mun mies on aika rauhallinen tapaus ja tottunut jo näihin mun töhöilyihin. Maalaukseenkin se toi tyynesti aina lisää jätesäkkejä. Vähän vaan kohotteli kulmiaan. :D

Kaikkea ne hormonit teettää...

Neuloin nimittäin elämäni ensimmäisen neuletakin! Vauvalle siis. :) Pikkaisen oli tenkkapoota ohjeiden kanssa, mutta kyllä tuo lopputulos ihan villatakilta näyttää. 

Sumutepulloakaan ei muuten ollut, niin piti tyhjentää Green Peoplen omille hiuksille sopimaton volyymisuihkepullo ja täyttää se vedellä. Hätä keinot keksii. ;)

Teevärjäys

Innostuin värjäämään valkoisen t-paidan nudenväriseksi. Teevärjäys kuulosti näppärältä ja luonnonmukaiselta. Ostin kaupasta halvinta perus-reilun kaupan teetä, ja liotin noin kaksi kolmasosaa teepusseista kuumassa vedessä. Sitten vain paita kuumaan kylpyyn noin viideksitoista minuutiksi, ja valmista tuli!

Paidasta ei tosin tullut ihan tasavärinen, kun touhusin sen viidentoista minuutin aikana muuta, enkä tajunnut  sekoitella keitostani ahkerasti. Miehen mielestä paita näyttää jonkun action heron reissusta rähjääntyneeltä t-paidalta, mutta eiköhän tuo nyt menettele. Ensi kerralla sitten ahkerampi sekoittelu, ja ehkä tohon voi rintapieleen kiinnittää vaikka jonkun nuden värisen ruusun, että kaikki tajuaa, että se paita on ihan tarkoituksella tuollainen. Ainakin melkein tarkoituksella. ;D