Ennätystä pukkaa!

On tässä rapakuntoisena juoksun aloittamisessa joku hyvä puolikin: RunKeeper raportoi henkilökohtaisista ennätyksistä melkein joka treenin jälkeen! :D

Mun juoksukävelyt tuntuu aika turhauttavilta, kunto on niin rapainen kun vain sohvaperunalla autoilijalla olla voi. Lukioaikainen kahdeksantoista vuoden takainen (!!!) treenaaminen ja juoksukunto on enää muisto vain. Mutta kyllä tää tästä, kait... Haasteesta on ollut ainakin se hyöty, että olen nyt juossutkävellyt™paljon aikaisempaa useammin ja *tattadadaa* säännöllisesti. 

Viikon 12 treenit

Ma: Juoksuakävelyä 2.99km koiran (ja sykemittarin) kanssa, 35 minsaa

Ke: Piti tehdä jotain lihaskuntoa, mutta väsy ja elämä jne.

To: Juoksuakävelyä koiran (+mittarin) kanssa 4.14km, 49 minsaa

La: Joku intervallityyppinen "rankempi" harjoitus ilman koiraa ja sykemittaria, 3.08km 29minsaa. Oli karseeta ja vastatuuli oli karmea. 

Opittua: 

- Ilman koiraa on huomattavasti helpompi juosta

- Ilman koiraa on myös huomattavasti tylsempää juosta, snif

- Sykemittarin kanssa kuntoilu on huomattavasti miellyttävämpää

- Kevättuuli voi olla yllättävän kylmä, nimim. kaksi huppua pipon lisäksi lenkillä päässä...

- Vaikka lähtiessä paistaisi aurinko, sää saattaa muuttua pilviseksi --> urpoa juosta (vahvuudelliset) aurinkolasit päässä, kun rillit on kotona

- Juoksua tulee ajateltua tosi paljon, kun treenit pitää sovittaa arkeen, joka on jokseenkin kiireinen palapeli lasten kuskauksia, palkkatyötä, ruokaostoksia, pyykinpesua jne. Pitää oikein aktiivisesti yrittää miettiä, mihin väliin ne treenit tunkisi ja miten sitten unet jne. Aamuisin on tavallaan logistisesti helpoin lähteä lenkille, mutta kun tuo kuopus heräilee taas öisin, niin ei hirveästi nappaa lyhentää yöunia. Vaikka viimeksi kun harrastin juoksua olin olevinaan niin kamalan kiireinen lukiolainen, niin oli se kuitenkin paljon helpompaa, kun ruoka- ja pyykkihuolto oli muiden (äiti) harteilla.

Postailen hetken päästä pohdintoja siitä, miten juoksuskene on muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. B-)