Miksei joka viikon keskellä voisi olla vapaapäivä? Ja mielellään juuri tällainen ihana, aurinkoinen. Päädyttiin esikoisen kanssa puistoon, laskin liukumäestä monta kertaa ja kiipeilin kiipeilytelineessä. Puisto oli tyhjä ja esikoinen valitti kaverin puutetta, niin rupesin sitten sille kaveriksi. Jälkeenpäin mietin, että miten sitä tuleekin yleensä oltua niin tylsä ja aikuinen. Jotenkin etenkin esikoisen kohdalla on yrittänyt oikein kasvattamalla kasvattaa sitä, hampaat irvessä. Puistoilun jälkeen mietin, että miksei sitä voisi useammin heittäytyä hetkeen, ja nauttia lapsista. Tai siis osaan nauttia sellaisista rauhoittumishetkistä ja läheisyydestä, mutta pelleilyhetkiä vasta opettelen. Etenkin pelleilyhetkiä, joihin liittyy joku potentiaalinen vaaran elementti, kuten kiipeilyteline. Tai sohvalla pomppiminen.

Puistoilun ja vielä toisen puistoilun ja pyörälenkin jälkeen istutettiin vielä esikoisen kanssa pieni kukkapenkki pihalle kuopuksen vedellessä sikeitä pyörävaunussa. Tuli ihan kesäfiilis, ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen.

Juoksusta

Maanantaina treenattiin Esport Centerissä vauhtikestävyyttä. Nyt kun porukka oli jo tutumpaa oli tosi kiva nähdä kaikkia, juttua olisi varmasti riittänyt vaikka kuinka pitkään. Opin myös vähän kantapään kautta, että ehkä kannattaisi ottaa treenaaminen ihan hissukseen oman kunnon mukaan... Innostuin nimittäin vetämään kaksi kierrosta radan ympäri lähes maksimisykkeillä, sillä seurauksella, että nyt on pari päivää ollut sydän tai joku lihas tai jotain kipeenä... Mies väittää, että ei voi olla sydän, mutta musta nimenomaan tuntuu, että on. Paheni ainakin pyöräillessä ylämäissä ja muutenkin sykkeen noustessa. :/ Seuraavaksi ajattelin mennä ihan vaan kävelylle, jotta ne sykkeet on sitten varmasti alle sen 140. Treenien teoriaosuudesta sai taas myös vähän lisämotivaatiota pitää ne sykkeet oikeesti matalana, koska nimenomaan matalilla sykkeillä palaa rasvaa! ;)

Oon ihan rakastunut mun Siggin sponssipulloon. Se kulki mukana myös puistoillessa ja pyöräillessä. Täytyy ehkä vaan hankkia lapsille omat pienet, esikoinen nimittäin väittää, että vesi maistuu tosta paremmalta kuin sen omasta juomapullosta, joten mun vedet katoaa aina parempiin suihin. :D

Muoks. Sellainen disclaimer nyt pakko mainita, että päivä ei suinkaan ollut niin idyllinen, kuin teksti antaa ymmärtää. Päivään saattoi sisältyä myös muutama äidillinen pyörien kanssa säätämiseen liittyvä voimasanoilla höystetty kilahdus, kuopuksen "haluu ite vävee"-ulinaa, ja "mennää puistoooo" huutelua pyöräkärrystä ennen simahdusta, lasten nahistelua sohvalla , sekä riita miehen kanssa uunipellin käytöstä muffinsseja leipoessa. Kokonaisuutena ihan superihana päivä kuitenkin! Ja muffinssit oli hyviä, uunin tilaa en ole katsonut. Olkoot sotkuinen! ;P

Oummmm....

Miten mä en ikinä muista, että pyöräily, varsinkaan kevään ensimmäinen sellainen, ei ole niin idyllistä kuin etukäteen kuvittelen? Lähteminen on aina yhtä säätämistä vaatteiden ja varusteiden kanssa, ja lähtöhetkellä yleensä huomataan, että jonkun pyörän säädöt on ihan killissä, ja sitten niitä yritetään fiksata lasten riekkuessa jaloissa. :P

Päästiin kuitenkin matkaan ja poljettiin heppoja katsomaan. Tein ehkä shoppailun maailmanennätyksen, kun jouduin kesken pyöräretken ostamaan pitkät kalsarit housujen alle. Pikkaisen kylmä +10 astetta, aurinkoista(???) ja leuto(?) tuuli.

"Hyppivät" hepat.
Huomatkaa roadkill-raadon näköinen pehmolelu pyörän korissa.
Sitä ei jostain syystä kelpuutettukaan pyörän peräkärryyn kaveriksi. :)

Lapset tuntui kuitenkin tykkäävän. Nähtiin "murisevia" (=hörähteleviä) ja hyppiviä heppoja. Kotimatkalla kuopukselle iski klassinen "haluu vävee, ite vävee" ja peräkärrystä vapauduttuaan kieltäytyi sitten tietty kävelemästä. Loppumatkan poljin sitten kirkuva lapsi peräkärryssä. Mutta eiköhän me mennä uudestaankin, pitää vaan yrittää muistaa asennoitua oikein... Ja muistaa, että esikoisen satulaa pitää nostaa vielä ennen seuraavaa retkeä. :D