Enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia, enenääikinävärjäähiuksia...

Niin. Kaikki alkoi yhdestä viattomasta kesälomakuvasta, joissa hiusten oma, luonnollinen väri näytti vähän tylsältä. Sellaiselta maantieltä, tiedättehän. Olin pysynyt värjäämättömyyshaasteessani ansiokkaasti jo yli vuoden! Sitten vaan jossain ihme mielenhäiriössä kipaisin markettiin illalla lasten kanssa ja valkkasin summamutikassa jonkun värin öövaaleeoiskiva-tyyliin kuopuksen riekkuessa pitkin marketin käytäviä. Lasten kömpiessä nukkumaan pistin värin päähän ja tadaa, hiukset oli vähän vaaleammat ja vähän sellaiset ehkä vaaleanpunertavat?

Nooh, olin joka tapauksessa menossa kampaajalle siistimään hiukset, niin varasin samalla ajan värjäykseen. Väriä sitten korjattiin, mutta se vaaleanpunaisuus tai joku oranssikeltaisuus tunki sieltä vielä läpi. Hölmö kun olen, en saanut suutani auki, että en tykkää, vaan maksoin kiltisti ja ostin jotain hiuksen harmaantajaa tjsp. taittamaan sävyä. En vaan kehtaa sanoa, että haluan värin korjauksen, jos on sellainen kiva kampaamo, missä olen käynyt ennenkin.

Sillä hopeajutulla se sävy sitten korjaantui ihan kivasti, mutta parin, kolmen viikon blondiuden jälkeen olin vakuuttunut, että ei, en tunne itseäni blondiksi, haluan takaisin brunetiksi. Menin sitten ostamaan kasvivärin, lasten jälleen riekkuessa mukana. Ajattelin, että se kasviväri olisi hellävaraisempi ja mulla oli siitä aiemmin hyviä kokemuksia. Tähän kohtaan vois laittaa note to self numero 1: Älä ikinä osta hiusväriä lasten kanssa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Menin tyytyväisenä kotiin värjäämään, odotin sen vaaditut kaksi tuntia väri ja muovimyssy päässä, ja tadaa - pääni oli sellainen vaalea porkkana. Harmitti. Ajattelin, että markettiväri se siellä kummittelee vielä. Nokkelana naisena en kuitenkaan tästäkään vielä lannistunut (tai siis en tajunnut luovuttaa) ja lauantaina mökille lähdettessä kipaisin luontaistuotekauppaan ostamaan vähän tummempaa kasviväriä muun perheen odottaessa parkkihallissa autossa. Note to self numero 2: Älä koskaan osta hiusväriä kiireessä muun perheen odottaessa, ainakaan jos ne värien nimet on hiemankin hämmentäviä tai esim. saksaksi. 

Mökillä sitten ei muuta kuin hiuksia värjäämään taas, tällä kertaa vieläpä vahvalla kahvilla terästettynä, jotta saa väriä vähän syvemmäksi. Sitten taas palloilaan kaksi tuntia värimössö ja muovimyssy päässä. Ja tadaa, hiukset on ihan porkkananväriset. Sellaiset mallia Ronald MacDonald. Värjäsin hiukset hyvin myöhään illalla, miehen ja mun isän ilmeet oli aamulla näkemisen arvoiset. Klovnivitseiltä ei vältytty.

"Jos käyt kaupassa, osta samalla yksi klovninenä, kiitos!", vitsaili rakas mieheni.

Tässä vaiheessa tajusin sitten katsoa väripakettia vähän tarkemmin, ja se olikin sitten mahonginpunaista eikä kastanjaa. Molemmat saksaksi "ma"-jotain. Onneksi olin myös jotenkin lievästi allerginen sille kasvivärille, naama tuntui aamulla turpealta ja silmäluomet oli vähän normaalia paksummat. Mietin, josko ostan itse marketista normivärin siihen päälle vai maksanko hiukka enempi notta ammattilainen tekee damage controlin. Päädyin ammattilaiseen, joita päivän varoitusajalla sunnuntaina olikin pilvin pimein tarjolla - not.

Ajeltiin mökiltä kotiin ja menin yhteen nimeltämainitsemattomaan ketjuliikkeeseen, joka sattui olemaan sunnuntaina auki. Halusin ruskeaa ja "ei porkkananpunaista" ja nyt olen jotakuinkin gootti!

Ei se ole tumma, sehän on ruskea eikä musta, sanoi kampaajasetä.

Tällä kertaa sain sentään suuni vienosti auki:
- Tää on aika tumma.
- Ei se ole tumma, sehän on katsos ruskea eikä musta. Se haalistuu kyllä, kun sitä pesee.
- Aijaa.

Sitten kipitin kassalle ja maksoin kiltisti. Pyöräilin kotiin ja esikoinen sanoi, että haluaa takaisin äitin omat hiukset. Niin no.

Loppuhuipennuksena katsoin kotona roskiksesta sen ensimmäisen kasvivärin paketin, niin se oli sitä samaa mahonginpunaista!!! "Aika kumma, että tää punainen tunkee aina täältä läpi." Värjäsin siis kahdesti blondit hiukset punaisella. Melko mystistä, että lopputulos oli porkkana! :D

Pahinta tässä kaikessa on, että mulla on sellainen fiilis, että tällaisia episodeja on mahtunut muitakin mun (hiusten) elämään. Nyt olin sentään jo sen verran vanhentunut ja viisastunut, että kunnollinen harmistus iski vasta tässä goottivaiheessa. Aikaisemmin jokaista inhaväriä on seurannut ahdistuskohtaus, nyt sentään vasta tässä lopussa. Harkitsen kyllä vielä jotain raitoja, mutta ehkä jossain oikeesti hyvässä kampaamossa. Tosin sitten jos nekin menee mäkeen, en ala.

Niin ja aloitan uudessa työpaikassa viikon päästä. Tukka hyvin, kaikki hyvin, eiku. :D