Torstaina 9.5. klo 17:23:38 kaikki oli täydellistä

Idyllistä

Tajusin tänään yhden ihan megalomaanisen suuren pienen asian. (Ja jonka moni muu on varmasti tajunnut jo paljon aiemmin ja paljon vähemmällä pohdinnalla!) Olen varmaan koko aikuisikäni metsästänyt sellaista optimaalista sitkua. Sitku tää, toi ja tuo, niin sitten on kaikki täydellistä.

Tänään oivalsin, että ehkä sitä täydellisyyttä ei ikinä tule (daa!), ehkä tämä lapsiperheen elämä on as good as it gets-tyyppistä, ja täydellisyys, onni jopa, näyttäytyy vain hetkittäin. Yhden nanosekunnin ajan istut sohvalla teekuppi kädessäsi, koira jaloissasi nukkuen. Astianpesukone hyrrää taustalla, lapset leikkivät iloisena ja sovussa lattialla, mies lukee kirjaa nojatuolissaan. Katsot ikkunasta ulos ja huomaat puiden alkavan vihertää - niin kaunista! Ja seuraavassa hetkessä jompi kumpi lapsista kiljuu naama punaisena, koira tönäisee teekupin sohvalle jne.
Kunnes taas jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin tulee taas se nanosekunti, jonka voimin jaksaa ratkoa sadatta kertaa samaa riitaa iPadin pelivuorosta, siivota koiran ripulikakkoja arkiaamuna lattialta, sumplia kumpi jää pois töistä kun lapsi on kipeä tai säilyttää malttinsa kuopuksen parituntisen aamunavauksellisen uhmaraivarin aikana.

Ehkä musta ei koskaan tule sitä pullantuoksuista uraäitiä, joka iloisena kirmailee superkuntoisena metsässä treenaamassa maratonia varten ja jonka superlapset esittää hymy huulilla pianosonaatteja tehtyään ensin läksyt kiltisti, mutta ainakin mulla on ne hetket. Ja muuten kaikki on juuri niin kuin olla pitää, ihan tavallisen epätäydellistä. <3