146 kiveä ja 53,1 kilometriä

Esikoinen ei antanut pestä talvitakkiaan varastoon, koska sen taskussa on 146 kiveä! Olivat kuulemma laskeneet kavereiden kanssa.

146 kiveä taskussa kuvaa hyvin myös omaa viimeaikaista fiilistä. Juoksu ei ole sujunut, flunssa katkaisi harjoitusputken ikävästi. Tänään mulla oli lenkillä "jäniksenä" joku sellainen puolipultsari, joka käveli edellä, ja saavutin jänistäni tooosi hitaasti juoksun ja kävelyn sekoituksellani (koska sykkeet). Toisaalta RunKeeper on laskenut, että olen tänä vuonna juossut (tai kävellyt tai juossutkävellyt) 53,1km! Saavutus, johon en ihan olisi uskonut vielä pari kuukautta sitten. Säännöllisen lenkkeilyn mahduttaminen ruuhkavuosiarkeen tuntuu jo pieneltä voitolta sinänsä! Oli se ehkä kuitenkin vähän helpompaa lenkkeillä "kiireisenä" :D lukiolaisena, kun ruoka- ja pyykkihuolto oli muilla kuin omilla harteilla.

Töissä on kökköä. Meitä siirrellään viikon varoitusajalla tiimistä toiseen, mielipiteitä kyselemättä. Tai kai sitä voisi jotenkin protestoida, mutta ei haluaisi ruveta hankalaksi. Koomisinta asiassa on se, että hakeuduin nykyiseen työhön, koska kyllästyin konsultin hommiin työn epävarmuuden takia. Ettei tiedä, missä ensi kuussa istuu. Noh, nyt tiedän, siis osoitteen tarkkuudella, mutta siihen se sitten jääkin.

Olen tähän ikään ja työuraan nähnyt niin monta erilaista työpaikkaa omalla alalla, että on alkanut iskeä joku totaalinen uskon menetys. Tai lähinnä siihen, että jossain päin Suomea (pääkaupunkiseutua) olisi työpaikka, jossa oman alan hommat tehtäisiin noin niinkuin ees suurinpiirtein järkevästi. Pitäisi osata ottaa jutut varmaan kevyemmin ja huumorilla (Dilbertiä on kyllä tullut luettua paljon!) mutta vaikeaa tuntuu olevan. Kokeilin myös jossain vaiheessa roolia, jossa saa itse vaikuttaa prosesseihin (vääntää rautalankaa samoista asioista uudelleen ja uudelleen), tai siis ainakin yrittää vaikuttaa, mutta ei mulla riitä kärsivällisyys. Alkoi tuntua, että kotona neuvottelee uhmaikäisen taaperon kanssa, ja töissä neuvottelee kärsivällisesti rautalankamentaliteetillä päivästä toiseen joka suuntaan. Vähemmästäkin kärsimättömän ihmisen pää poksahtaa! :)